Sirenen seminaarissa oli teemana kriittisyys ja merkityksellinen tieto kestävyyskasvatuksessa
Anne Pellikka
Sirene-verkoston perinteinen joulukuun seminaari järjestettiin 16.12.2022 aiheella Kestävän tulevaisuuden mahdollistajat – merkityksellisen tiedon ja kriittisyyden äärellä opetuksessa. Tapahtumapaikkana toimi helsingin yliopiston Tiedekulma. Seminaarin alustajana toimi Essi Aarnio-Linnavuori, joka johdatteli aiheeseen kysymällä, mikä on olennaista opittavaa kestävyyskasvatuksen kysymyksissä?
Seminaarin avasi Essi Aarnio-Linnanvuori (Kuva: Markus Jylhä)
Keynote-puhujana tutkija Sakari Tolppanen
Seminaarin Keynote-puhujana oli laaja-alaisen kestävyyskasvatuksen ja ilmastokasvatuksen tutkija, FT Sakari Tolppanen Itä-Suomen yliopistosta. Tolppanen aloitti puheenvuoronsa Essin tavoin niin ikään esittämällä kaksi kysymystä: Mikä on kestävyysmurroksen ja vihreän siirtymän kannalta oleellista ja merkityksellistä? ja Mihin kasvatuksessa ja opetuksessa tulisi keskittyä? Näihin kysymyksiin Tolppanen on pyrkinyt vastaamaan oman tutkimuksensa avulla, jossa lukiolaisilta kerätyssä tutkimusaineistossa kartoitettiin Lukion uuden ja vanhan opetussuunnitelman välisiä eroja. Tutkimuksessa oli käynyt ilmi, että opiskelijoiden tiedon määrä kestävyyskasvatuksen kysymyksistä oli lisääntynyt molempien opetussuunnitelmien myötä, mutta sillä erotuksella, että lukion uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta saaneet tiesivät jo lukion toisella luokalla enemmän kuin vanhan opetussuunnitelman mukaan opiskelleet lukion kolmannen luokan opiskelijat. Lukio-opiskelijoiden lisäksi Tolppanen oli ulottanut tutkimuksensa koskemaan myös korkeakouluopiskelijoiden tiedon määrän lisääntymistä kestävyyskasvatuksen kurssin aikana. Myös korkeakouluopiskelijoiden tiedon määrä oli nousut kurssin aikana siten, että etenkin matalan tietotason opiskelijoiden tiedon määrä oli lisääntynyt. Tolppanen kuitenkin korosti puheenvuorossaan, että tiedon määrän lisääntyminen ei aiempienkaan tutkimusten mukaan välttämättä lisää yksilön ilmastotekoja tai kestävyystoimintaa. Tiedon lisäksi tarvitaan yksilön luontoon liittämien arvojen (biospheric values), huolen ja tietoisuuden jatkumoa, joka johtaa vastuullisuuden, normien ja toimintaan liittyvien asenteiden kautta mahdollisesti yksilön kestävyystoimintaan. Tämän jälkeen Tolppanen palasi kysymykseensä: Mihin kasvatuksessa ja opetuksessa tulisi keskittyä? ja antoi siihen opettajan kannalta ilahduttavan selkeän yhteenvedon.
Keynote-puhuja Sakari Tolppanen Itä-Suomen yliopistosta (Kuva: Markus Jylhä)
Ensinnäkin opetuksessa olisi hyvä huomioida yksilön asenteet siten, että lisätään tietoa ja tietoisuutta etenkin eri tekojen vaikutuksesta. Tällöin voidaan kasvattaa vastuunkantajia ajatuksella, että kukaan ei ole vain pisara meressä, vaan jokaisen yksilön vastuullisuus on ratkaisevaa. Toisekseen opetuksessa tulisi haastaa yksilön subjektiiviset normit kysymällä mitä muut, etenkin tiede ja tiedemiehet aiheesta ajattelevat. Tällöin tieteellisten tosiseikkojen rinnalla olisi hyvä esitellä, mitä on jo tehty sekä Greta Thunbergin kaltaisia muutosagentteja, jotta pystyttäisiin luomaa tärkeyden tunnetta. Kolmanneksi opetuksessa tulisi huomioida yksilöiden kontrollin tunne ja pohtia mitä kukin pystyy tekemään. Tällöin olisi hyvä esitellä mitä muutosagentit ovat tehneet ja arvioimaan eri tekojen vaikutuksia. Viimeisenä huomioina Tolppanen esittää, että arvot ja niiden käsittely tulisi opetuksessa huomioida pohtimalla sitä, millainen pedagogiikka saa aikaan muutoksen arvomaailmassa.
Viestejä kentältä
Tämän jälkeen seminaarissa kuultiin kaksi videotervehdystä, joista ensimmäisessä Helsingin yliopiston pedagoginen yliopistonlehtori Rami Ratvio pohti kestävyyskysymysten opetusta yliopistoissa ja esitti, että jokaisella yliopistosta valmistuvalla tulisi olla perustiedot kestävyydestä, kuten kestävyysmurroksesta, luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta. Opetuksessa olisi erityisen tärkeää huomioida ja tuoda esille millaisesta kestävyydestä on kyse, heikosta vai vahvasta kestävyyden mallista. Heikon kestävyyden mallin mukaisessa ajattelussa kestävyyden ulottuvuuksia voidaan katsoa kompensoitavan toisillaan, eli esimerkiksi taloudellista pääomaa voidaan kartuttaa luontopääoman kustannuksella, kun taas vahvan kestävyyden mukaisessa ajattelussa ihmisen ei katsota pystyvän korvaamaan luonnon perustoimintoja. Ratvio esitti lopuksi, että kestävyysmurroksen edistämiseen tarvitaan erilaisia asiantuntijataitoja, kuten arvo- ja eettisyyspohdintaa, tulevaisuusajattelua erilaisten tulevaisuuksien visiointiin sekä strategista ajattelua ja yhteistyötaitoja kestävyyssiirtymien suunnitteluun. Toisessa videotervehdyksessä Helsingin suomalaisen yhteiskoulun lukiolaiset esittivät teräväsilmäisesti ristiriitaisuuksia, joita kestävyysmurrokseen liittyy. He toivat esille viherpesun, sähköautojen valmistamiseen tarvittavien luonnonvarojen riittämättömyyden sekä ja aurinkopaneeleiden valmistamisen kalleuden ja niiden lyhyehkön käyttöiän kaltaisia ristiriitaisuuksia ja kysyivät mitä asialle pitäisi tehdä ja mitä siitä tulisi ajatella.
Paneelikekustelijat Noora Kivikko (oik.), Helena Suomela (kesk.) sekä Henrika Ylirisku (vas.). Paneelia juonsi Petteri Muukkonen (äärimmäisenä vas.). (Kuva: Markus Jylhä)
Paneelikeskustelussa etsittiin kestävyyskasvatuksen ydintä
Seminaari jatkui paneelikeskustelulla, jossa mukana olivat Helsingin yliopiston tutkijatohtori, TaT Henriikka Ylirisku, Opetushallituksen kestävyyskasvatuksen asiantuntija Helena Suomela sekä Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija ja tiedekasvatuksen asiantuntija Noora Kivikko. Keskustelun puheenjohtajana toimi maantieteen yliopistonlehtori, dosentti Petteri Muukkonen Helsingin yliopistosta, joka aloitti keskustelun kysymällä panelisteilta mitä on se kestävyysosaamisen merkityksellinen ydin, ne tiedot ja taidot, jota välittää nuorille? Kysymystä pohdittiin merkityksellisyyden kokemisen kautta, ja Kivikko totesikin, että jokaisella on oma käsityksensä merkityksellisestä tiedosta ja olisikin huomioitava mikä on oppilaalle merkityksellistä tietoa. Ylirisku jatkoi, että on erilaisia tapoja jäsentää merkityksellistä tietoa. Yksi tutuimmista on esimerkiksi polkupyörämalli. Tämän lisäksi hollantilainen kestävyystutkija Arjen Waals on tuonut esille neljä teemaa, joilla jäsentää merkityksellistä tietoa. Näitä ovat ensimmäiseksi arjen taidot, johon kuuluu luonnontieteellinen, yhteiskuntatieteellinen sekä kulttuurinen tieto, toiseksi kriittinen ajattelu, kolmanneksi muutoksessa eläminen, johon kuuluu tunnetaidot, omasta resilienssistä huolehtiminen sekä kyky tehdä yhteiskunnallista muutosta, sekä neljänneksi eksistentiaalinen ulottuvuus, eli miten hahmotetaan oma ihmissyys maailmassa, millainen etiikka on meidän arjessamme.
Väitöskirjatutkija ja tiedekasvatuksen asiantuntija Noora Kivikko (HY). (Kuva: Markus Jylhä)
Suomela jatkoi tästä ja korosti, että on tärkeää miten näistä malleista ja kestävyysosaamisesta puhutaan. Jatkuva disinformaatio kestävyysasioiden ympärillä edellyttää, että kestävyyskysymyksiä kirkastetaan ja selkeytetään. Paneelikeskustelussa korostui useita kertoja se, että kestävyysosaaminen ja siihen liittyvä keskustelu tulisikin esittää kouluissa mahdollisimman selkeästi, sillä kestävyyskysymysten monimutkainen ja ristiriitainenkin ongelmanasettelu tekee siitä usein vaikeaselkoisen. Kuulijoita kannustettiinkin pohtimaan, että mikäli kestävyysosaamista kouluissa halutaan edistää, tulisi eri tiedonulottuvuudet tunnistaa kouluissa. Tällöin ei painotettaisi vain loogismatemaattista tietoa, vaan huomioitaisiin ja arvostettaisiin myös tunnetietoa, sillä arvot, aistit, loogismatemaattinen tieto ja tunnetieto nivoutuvat toisiinsa ja ovat meissä yhdessä. Laaja-alaista oppiainerajat ylittävää yhteistyötä ja vuoropuhelua tulee olla, sillä kestävyys- ja vastuullisuusasioita on vaikeaa käsitellä, jos ei tiedä mitä muissa aineissa tapahtuu.
Paneelikeskustelussa asiantuntija Helena Suomela (OPH). (Kuva: Markus Jylhä)
Paneelikeskustelussa asiantuntija Helena Suomela (OPH). (Kuva: Markus Jylhä)Muukkonen johdatteli panelistit pohtimaan kysymystä miten voidaan auttaa nuoria kohtaamaan ja tunnistamaan harhaanjohtavaa tietoa. Tähän todettiin ensimmäiseksi, että disinformaatiota vastaan toimii parhaiten informaatio, mutta samalla huomautettiin, että tiedonammattilaisetkin tekevät virheitä. On siis paljon vaadittu nuorelta, että osaa tunnistaa väärän tiedon. Olisikin pohdittava kriittisen lukutaidon ohella joustavaa lukutaitoa, jossa ei sitouduta vain yhteen tietoon. Tästä voisi käyttää myös elinikäisen oppijan käsitettä, jotta voisi tarkastella omaa tietoaan. Kriittisen lukutaidon lisäksi pohdittiin opettajaa tiedonlähteenä nykyaikana ja tulevaisuudessa, kun kaikkeen tietoon tulisi suhtautua kriittisesti. Opettajaa on Suomessa pidetty perinteisesti tiedon auktoriteettina. Tällöin syntyy väistämättä ristiriita, kun opettaja joutuukin opettamaan kriittisyyttä tiedonlähteitä kohtaan. Tämä vaatii opettajuuden uudenlaista tarkastelua ja herkkyyden liittämistä opetustilanteeseen. Tällöin opettaja ei enää vetäydy tiedon taakse vaan asettuu yhdessä oppilaidensa kanssa epävarmuuden äärelle.
Yleisöltä arvokkaita huomioita lopussa
Keskustelun päätteeksi pohdittiin vielä yhdessä paikan päällä olevan yleisön ja striimin välityksellä seuraavien kanssa sitä, kuinka joillakin luontosuhde aiheuttaa transformatiivista oppimista. Tällöin lapsuudessa saatu vahva luontosuhde edesauttaa kestävyys- ja vastuullisuusajattelun omaksumista. Tätä ajatusta vietiin pidemmälle siten, että pohdittiin, mitkä muuta asiat voisivat olla luontosuhteen kaltaisia merkittäviä, transformatiivisuuden ajureita. Tähän ehdotettiin esimerkiksi yksilöiden nuukuutta, jolloin yksilön säästeliäisyys edesauttaisi myös kestävää ja vastuullista kuluttamista. Lisäksi ehdotettiin terveyttä muutosajurina, jolloin oman terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen edesauttaisi myös kestävyyskysymyksien huomioimisessa. Toisaalta keskustelussa huomautettiin myös, että luontosuhde on erotteleva sana, koska kulttuuri on myös koko ajan läsnä. Tähän maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori Sirpa Tani ehdottikin, että päästäisiinkö dikotomiasta luonto-ihminen eroon, jos puhuttaisiin enemmän arkiympäristöistä, joka tarkoittaa luontoa ja kaupunkiluonto ja elollista ja elotonta kaikissa eri ihmistä ympäröivissä ympäristöissä.
Seminaarin yhteenvedon kirjoittaja Anne Pellikka toimii opettajankouluttajana ja yliopisto-opettajana Oulun yliopistossa
(Kuvat: Markus Jylhä)
