Seitsemän visiota ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tulevaisuudesta
Sara Komulainen & Essi Aarnio-Linnanvuori
Sirene-verkosto järjesti vuoden 2025 Kasvatustieteen päivien yhteydessä Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tulevaisuusnäkymiä -seminaaripäivän, joka tarjosi alustuksia, projektiesittelyjä ja työpajoja suomalaisen ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen kentältä. Seminaaripäivän lopuksi osallistujat pääsivät visioimaan Tiia Kontkasen vetämässä työpajassa, miltä maailma näyttäisi tulevaisuudessa, jossa ympäristö- ja kestävyyskasvatus on saavuttanut utooppisen huomisensa.
Työpajassa visioitiin tulevaisuutta kahdella tavalla. Ensimmäisessä osiossa tulevaisuutta sanoitettiin saavutettujen tavoitteiden näkökulmasta. Toisessa osiossa paneuduttiin tulevaisuusmuisteluun, jossa rakennettiin visiota edeltäneet askeleet ja yhteiskunnalliset muutokset aina tulevaisuudesta tähän päivään.
Seuraavat tulevaisuusvisiot ovat muistin (ja muistiinpanojen) varaisesti tuotettuja mukaelmia työpajassa tuotetuista ryhmätehtävistä. Toivottavasti ne herättävät myös teissä lukijoissa seikkailumieltä ja innostusta tutkia omien yhteisöjenne visioita ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen utopioista. Tervetuloa tulevaisuuteen!
Hidasta ajattelua ja dialogia
Tulevaisuudessa ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tutkimus mahdollistaa pitkien prosessien toteuttamisen sekä hitaan ajattelun. Yksimielisyyden sijaan hitaasti muovautuvat prosessit rakentavat aitoa dialogia ja jännitteiden väleissä elävää turvallista tilaa, jossa on sijansa myös tietämättömyydelle.
Välttämättömyyden perustelemisesta laadukkaaseen konkretiaan
Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tutkimuksessa paneudutaan sekä filosofiseen tutkimukseen että kestävyyden tosialliseen toteuttamiseen. Tutkiminen on ennen kaikkea kanssatutkijuutta ja yhteistä dialogia, johon osallistuu tutkijoiden ja opettajien lisäksi yhdenvertaisina myös opiskelijat. Yhteinen tekeminen ja ajatusten jakaminen on rohkeaa: Tutkijat, opiskelijat ja opettajat uskaltavat ottaa kantaa kestävyyden kysymyksiin ja puhua tutkimuksesta, sillä dialogi mahdollistaa kollektiivisen ymmärryksen hitaan muodostumisen.
Yhteiskunnallisesti kestävyyden välttämättömyyden perustelusta on siirrytty konkreettisen olemisen muutoksen, jonka keinoja tutkimus tukee. Tutkimuksen ja kasvatuksen arviointia ohjaavat kestävyyden mittarit.
Poisoppimista toimimattomia malleja purkamalla
Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tutkimus palvelee ja tutkii laajaa systeemistä muutosta. Keskiöön on nostettu nuorten ajatuksen, ylisukupolvinen kanssatutkijuus ja tietämisen jakautuminen nuorille ja aikuisille. Tutkimuksen painopisteenä ovat ihmisyyden epistemologiset kysymykset.
Yhteiskunnallisesti toimimattomia kestämätöntä elämäntapaa tukevia malleja on purettu ja yhteisesti käytetystä sanastosta ovat poistuneet sellaiset sanat, jotka eivät tue kestävyyttä. Yhteiskunnallisen muutoksen ja tutkimuksen laadunarviointiin käytetään kestävyysvaikutusten arviointia. Yhteiskunnan rakenne on verkostomainen yhteisö, joka hoivaa ihmisyyden inhimillistä kapasiteettia.
Rinnakkaisten järjestelmien verkko
Yhteiskuntarakenne on siirtynyt globaaleista järjestelmistä pieniin paikkasidonnaisiin yhteisöihin, joiden toiminta perustuu paikallisiin rahoitusmalleihin, paikalliseen politiikkaan ja huolenpitoon.
Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tutkimuksessa tutkitaan erilaisten rinnakkaisten järjestelmien ja yhteisöjen onnistumisia ja jaetaan ymmärrystä erilaisista vaihtoehtoisista tavoista rakentaa kestäviä yhteisöjä ja talousjärjestelmiä. Uusien, globaalien viitekehysten luomisesta on siirrytty aika- ja paikkasidonnaisen ihmisyyden tutkimiseen ja arvostamiseen.
Prioriteettijärjestyksen uudelleenmuodostus
Yhteiskunnan arvopohja on muuttunut ekososiaalisen sivistyksen mukaiseksi: ekologinen kestävyys nähdään sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden perustana ja kestävää taloutta voidaan toteuttaa, kun nämä teemat ovat kunnossa. Tutkittuun tietoon sekä luotetaan että sitä arvostetaan. Kulutuskäsitys on muuttunut niin, että omistaminen on triviaalia. Nyt suosiossa ovat esimerkiksi kädentaitojen hankkiminen ja niiden oppiminen!
Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen kentällä tutkimus ylittää tieteiden ja kuplien välisiä rajoja luontevan monialaisesti. Kentällä ei ole alitutkittuja tai -edustettuja olioita, sillä tutkimus kattaa laajasti maailmaa. Yhteistyötä leimaa kiireetön kohtaaminen.
Kestävyystieteiden tutkimuslaitos
Kestävyystieteet toimivat muiden tieteenalojen katalyyttinä, osittain läpileikkaavasti osana toisia tieteenaloja. Poikkitieteellisten näkökulmien lisäksi merkittävässä asemassa on myös itsenäinen kestävyystieteiden laitos, josta käsin ympäristö- ja kestävyystutkimusta tuotetaan omana tieteenalanaan.
Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen käsitteellistämistä tehdään yhteiskunnallisessa vuoropuhelussa useiden eri toimijoiden yhteistyönä. Koulussa käytävä kasvatuksen tavoitteiden ja tehtävien käsitteellistäminen on osa laajempaa kulttuurin muutosta, jonka keskiössä ei ole pelkkä koulun tarjoama kestävyyskasvatus vaan yhteiskunnan laajempi uudelleen käsitteellistäminen.
Yhteiskunnallista keskustelua ja kestävyystieteitä ohjaavat samansuuntaiset arvot kuin menneisyydessäkin. Arvoista keskusteleminen on kuitenkin avointa ja kaikkia kansalaisia koskettavaa.
Hyvän tekemisen eetos
Suomessa toimii hallituskausista riippumaton ministeriötasoinen Kestävyyskeskus, josta käsin sanoitetaan kestävyyteen liittyvää käsitteistöä ja tuetaan kestävän yhteiskunnan toimintaa. Kestävyystietoisuus on kansalaistaito, joka näkyy kulttuurissa ja toiminnassa muun muassa yhteisenä hyvän tekemisen eetoksena. Kansalaiset ovat omaksuneet elämän rytmin, jossa perjantait on pyhitetty yhteisen hyvän tekemiselle.
Kollektiivinen kulttuurinen muutos ja käsitteistö tukee sitä, että eri toimijat ja heidän osaamisensa on saatu koottua yhteen. Niin järjestöjen, opettajankoulutuksen kuin moponuorienkin osaaminen on tunnistettu, ja kaikille yhteisöille on mahdollistettu oman osaamisensa jakaminen, hyödyntäminen ja kehittäminen mielekkäästi.
Kirjoittajista Sara Komulainen, MA, on tällä hetkellä FEDORAS Academy -hankkeessa tulevaisuusvisioita tutkiva väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Toinen kirjoittaja Essi Aarnio-Linnanvuori, FT, puolestaan on ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa, tutkija ja SIRENE-verkoston puheenjohtaja.
