Monia näkökulmia tulevaisuuskasvatukseen: sopeutumisesta luovaan tulevaisuusajatteluun

Anna Lehtonen

Ilmastonmuutos ja moninaiset tämänhetkiset kestävyyskriisit vievät meiltä luonnollisen halun ajatella tulevaisuutta. Nyt varsinkin Ukrainan sodan aikana on kuitenkin entistä tärkeämpää luoda ja vahvistaa myönteisiä kestävämpiä tulevaisuuskuvia, rakentaa teoilla ja mielikuvilla yhdessä toivon todellisuutta. Sillä tulevaisuuskuvamme ja varsinkin ne, joihin uskomme vaikuttavat ja jopa ennustavat henkilökohtaista ja yhteistä tulevaisuuttamme. Tämä on tulevaisuuskasvatuksen ydinajatus ja sen takia on olennaista ottaa aktiivinen suhde tulevaisuuteen.

Tulevaisuusajattelun lisäksi sopeutuminen ja luova, kokeileva ajattelu ovat hyvin keskeisiä tulevaisuustaitoja. Nämä kolme osa-aluetta on nähty keskeisiksi myös eurooppalaisessa kestävyysosaamisen viitekehyksessä GreenCompissa. Tulevaisuuslukutaito kattaa vaihtoehtoisten tulevaisuuksien visualisoinnin ja sellaisen toiminnan tunnistamisen, jota kestävän tulevaisuuden toteutuminen edellyttää. Tulevaisuuslukutaidossa keskeistä on vaihtoehtoisten tulevaisuusskenaariot ja toivotun kestävämmän tulevaisuuden edellyttämien muutoksen askeleiden tunnistaminen. Vaihtoehtoisten: toivotun, epätoivotun ja todennäköisten tulevaisuuksien kuvitteleminen auttaa myös sopeutumaan tulevaisuuteen. Sopeutumisella tarkoitetaan toimintakyvyn säilyttämistä epävarmuuksien, riskien, ristiriitojen, keskeneräisen ja kestämättömän kulttuurin keskellä ja siihen liittyviä tietoja, taitoja ja asenteita. Olennaista on tulla toimeen tulevaisuuden herättämien tunteiden, itsensä ja yhteiskunnallisen ja vallitsevan maailman tilanteen kanssa. Kolmanneksi kokeileva, luova ajattelutapa – tieteen ja taiteen tietämisen tapoja yhdistelevä ajattelu ja kasvatus on keskeistä. (Bianchi, Pisiotis & Cabrera Giraldez 2022)

Taide ja taidekasvatus voivat auttaa ajattelemaan totutuista tavoista ja normeista poiketen ja katsomaan todellisuuttamme, kestävyyskysymyksiä erilaisesta näkökulmasta, ehkä huomaamaan säröjä maailmankuvassamme, maailmasuhteessamme (Ylirisku 2021). Taide voi herättää kyseenalaistamaan, auttaa käsittelemään, hyväksymään vaikeita ristiriitoja ja tunteita ja toisaalta vahvistamaan luovaa kuvittelukykyämme, elämän voimaamme. Toisaalta tietoa tarvitaan luomaan taiteeseen syvyyttä ja sisältöä. Valeuutisten aikakaudella on tärkeää tuoda luovan ajattelun rinnalle faktoja.

Kolme tulevaisuusosaamisen teemaa linkittyvät vahvasti toisiinsa. Ensin täytyy olla tietoinen vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Voidakseen sopeutua ja vaikuttaa vallitsevaan tilanteeseen, täytyy tuntea tulevaisuudenuhat ja olla visio kestävästä tulevaisuudesta ja tietää, mitä toimia tarvitaan kestävämmän tulevaisuuden vision puolesta. Koska haastavat tunteet haittaavat intuitiota ja luovaa ajattelua, tarvitaan myös sopeutumiskykyä, jotta pystyy kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, kestävämpiä ratkaisuja ja elämisen tapoja.

Tarvitsemme mielikuvitusta tulevaisuuden kuvittelemiseen. Mielikuvat ovat kokemustemme ja maailmasuhteemme rakennuspalikoita. Mielikuvien tasolla kaikki on periaatteessa mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta. Meidän on syytä keskittyä kanavoimaan mielikuvituksemme kestävän tulevaisuuden luomiseen ja myönteisten ratkaisujen kuvittelemiseen. Meidän on kuitenkin tultava toimeen myös laukkaavan mielikuvituksemme kanssa, kun se hevosen tapaan on pillastunut ja vauhkoontunut saatuaan liikaa virikkeitä järkyttävistä uutiskuvista ja median kauhuskenaarioista.

Kysymys sopeutumisesta on hyvin olennainen. Meidän on olennaista pystyä toimimaan huolta herättävässä tilanteessa, epävarmuuksista huolimatta, ilman varmuutta toivotun lopputuloksen saavuttamisesta ja valmentaa sopeutumisen kykyä itsessämme ja yhteisöissämme. Kestävyystieteen professori Harold Glasserin mukaan ihmisen huono sopeutuminen ekologiseen kriisin ydinkysymys ja suurin ja vakavin viheliäisin ympäristöongelma. Miten elää ja toimia kriisien ja ristiriitojen keskellä? Miten kanavoida haastavat tunteemme ja ahdistuksemme muutosvoimaksi? Mikä auttaisi meitä aikuisia kasvattajia sopeutumaan, jotta voisimme myös tukea lasten sopeutumista?

Lasten ja nuorten on sopeuduttava elämän ristiriitaisuuteen, monimutkaisuuteen, epätäydellisyyteen. Varsinkin lapsilla mutta myös aikuisilla on luonnolliset keinot selviytyä kriiseistä. Lapsille leikki on paras selviytymiskeino kaikenlaisten kriisien keskellä. Lapsia voi myös rohkaista antaa tilaa leikkiä. Luova mielemme toimii kyllä ja auttaa meitä sopeutumaan, kun vain annamme sille tilaa. Taide ja varsinkin draama luovat yhteyden meidän luovaan mieleemme ja siksi taiteelliset lähestymistavat ovat tärkeitä kriisien aikana. Taiteessa ei ole oikeita ja vääriä vastauksia; taiteellinen työskentely antaa parhaimmillaan tilaa ihmetellä moniäänisesti sekä kuvitella ja tuntea vapaasti . Yhteisöllinen taiteellinen työskentely ympäristökysymyksien äärellä voi mahdollistaa merkityksellisyyden, lohdutuksen ja myötätunnon kokemuksia. Taiteiden kautta voidaan myös tuoda abstraktit käsitteet ja etäisiltä tuntuvat ilmiöt lähelle ja merkityksellisiksi (Eernstman & Wals 2013).

Meidän aikuisten sopeutumista voi auttaa oman, yhteiskunnallisen ja maailmanpoliittisen draaman tiedostaminen. Millaisten ristiriitojen, epävarmuuksien ja tulevaisuuskuvien keskellä toimimmekaan kasvattajina? Ilmastonmuutos voi olla mielekästä nähdä tragediana, jossa ihmiset ajautuvat toimimaan kestämättömästi. Myös Ukrainan kriisi on draama ja osalle ihmisitä kuin tragedia, johon systeemi ajaa ja johon yksilön on mahdotonta vaikuttaa. Varsinkin uudemman tragedian juoneen sisältyy kuitenkin heräämisen vaihe, jossa päähenkilö katsoo draamaansa etäältä (Lehmann 2006). Myös kestävyyskriisien keskellä sopeutumista ja toivon tunteen ylläpitämistä voi helpottaa herääminen, oman draaman jännitteiden tiedostaminen. Mitä oikein tavoittelemme, millaista toivon todellisuutta haluamme rakentaa? Millaisten esteiden ja haasteiden keskellä elämme ja miten niihin suhtaudumme? Mitä tarinani päähenkilönä voin oppia, miten muuttua ja kehittyä tarinani aikana?

Kuva: Ivan Naurholm

Lähteet

Bianchi, G., Pisiotis, U., & Cabrera Giraldez, M. (2022). GreenComp The European sustainability competence framework (No. JRC128040). Joint Research Centre. https://joint-research-centre.ec.europa.eu/greencomp-european-sustainability-competence-framework_fi

Eernstman, N., & Wals, A. E. (2013). Locative meaning-making: An arts-based approach to learning for sustainable development. Sustainability, 5(4), 1645-1660.

Lehmann, H. T. (2006). Postdramatic theatre. Routledge.

Ylirisku, H. (2021).  Reorienting environmental art education. Aalto University. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-64-0245-1

Anna Lehtonen työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella ECF4CLIM-hankkeessa. Anna on kiinnostunut ilmastokasvatuksesta, koulujen kehittämisestä, oppimisesta ekokriisin keskellä sekä draaman ja taiteen menetelmistä.