Korkeakoulutus kestämättömän ajan keskellä
Harriet Zilliacus
Edistysusko ja luottamus, jotka ovat läpäisseet yhteiskuntamme, ovat tänään perustavanlaatuisesti kyseenalaistettu. Yhä voimakkaammin koemme kestämättömän ajan yliopistossa. Kun vertaan nykytilannetta aikaan kymmenen vuotta sitten, jolloin aloin opettamaan yliopistossa, täysin uudet kysymykset ovat nousseet esiin myös opetuksessa. Esimerkiksi kysymykset ”toivosta” keskiöön nouseminen ilmaisee ilmastokriisin ja muiden kriisien laajuuden ja vakavuuden. Esimerkiksi Niedlich et al. (2019) ja Latter & Lapstick (2021) huomauttavat, että yliopistot ovat tällä hetkellä kykenemättömiä käsittelemään kestämättömyyskriisien tuomia haasteita laajuudessaan ja kiireellisyydessään. Kuten Fazey et al. (2021) korostavat ilmastonmuutoksen yhteydessä, yliopistojen on vastattava nopeasti kasvavaan yhdistelmään ilmeisiä, käsitteellisiä ja eksistentiaalisia kriisejä, samalla kun ne kokevat näitä:
The manifest emergencies relate to more tangible impacts from climate change. These are, however, starting to become so pervasive that they require the conceptual foundations of universities to be questioned. The conceptual emergencies, in turn, cannot be addressed without considering the existential, such as changing purpose and identity. (Fazey et al., 2021, p. 4)
Kriisien ilmeiset, jo näkyvät ja tuntuvat vaikutukset saavat yliopistot valmistautumaan siihen, että opiskelijoita täytyy kouluttaa sopeutumaan ”uuteen normaaliin”. Tämä sisältää tuen kriisissä elämiseen sekä opiskelijoiden auttamisen, jotta he voivat muotoilla omaa henkilökohtaista rooliaan ja kunnianhimoaan kestävyyden edistämisessä. Hyvinvointi on ratkaisevaa, kun vakauden ja turvallisuuden tunteet vähenevät. Muuttuvan todellisuuden kohtaamiseksi ja uusien lähestymistapojen luomiseksi ympäröivään maailmaan tarvitsemme pedagogisia tiloja ja aikaa työskennellä näiden kysymysten parissa. Tämä vaatii myös, että yliopistot pystyvät murtamaan kiihtyvyyden kulttuurin sekä markkinatalouden ja teknologian hallitsevuuden, jotka suurelta osin kontrolloivat yliopistoja tänään (O’Neill & Sinden, 2021; Rosa, 2019).
Käsitteelliset kriisit syntyvät, kun olemassa olevat opetustavat ja tutkimusmenetelmät eivät riitä käsittelemään ilmeisten kriisien laajuutta ja nopeutta, ja kun on selvää, että uusia tapoja ajatella ongelmista ja ratkaisuista tarvitaan. Tarvitaan integroidumpia ja holistisempia lähestymistapoja, ja tämä sisältää myös käsitteiden kuten ”kehitys” ja ”kestävyys” uudelleenarvioinnin sekä sen, miten nämä liittyvät korkeakoulutuksen tehtävään. Ilmaston ja biodiversiteetin osalta tapahtuneet epävakaudet ja peruuttamattomat muutokset tarkoittavat, että keskeiset kestävän kehityksen tavoitteet ovat jo jääneet taakse, mikä myös koko ajan herättää uusia kysymyksiä käsitteistä kuten ”kestävyys” (Takkinen, 2025). Yliopistot ovat tänään poliittisesti uhattuja (Thompson, 2025). Esimerkiksi akateemista vapautta kyseenalaistetaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti, ja Yhdysvaltain hallitus haluaa jopa kieltää ilmastonmuutoksen. Auh (2025) korostaa, että globaalin poliittisen hallinnan, suuryritysten ja median vahva vaikutus yliopistoihin tänään tekee niistä alttiita erilaisille kriisien retoriikalle, mikä voi heikentää niiden kriittistä etäisyyttä. On tärkeää ylläpitää tavoitetta kouluttaa kansalaisia, jotka voivat myös kyseenalaistaa kriisien rakenteet, eivätkä vain toimia kriisinhallitsijoina ja reaktoreina.
Yliopistojen tehtävän ympärillä oleva eksistentiaalinen kriisi vaatii priorisointia ja uudelleenarviointia yliopistokoulutuksen sisällön ja muodon osalta. Barnettin ja Guzmán-Valenzuelan (2022) mukaan tämän vuosisadan aikana erityisesti eurooppalaisissa yliopistoissa on nähtävissä kehitystä kohti suurempaa planetaarista vastuuta. Ekologisen ja vastuullisen yliopiston ääriviivat alkavat hahmottua:
The university is now showing signs of entering […] what might be termed the responsible university; a university that is aware of its being entangled in a multitude of ecosystems – of society, Nature, persons, culture, ethnicity, gender, learning, the polity, knowledge and indeed, the economy; and of its responsibilities towards those ecosystems. (Barnett & Guzmán-Valenzuela, 2022, s. 763)
Tämä trendi on kuitenkin uhattuna monista suunnista eikä missään tapauksessa taattu hyperkapitalistisessa kontekstissa ja yhteiskunnissa, joissa nationalismia ja totuuden skeptisyyttä on lisääntynyt. Kuten kestävyyskasvatustutkimus pääasiassa korostaa, korkeakoulutuksessa ja niiden organisaatioissa tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Opetuksessa tarvitaan transformatiivista oppimista, jonka kautta opiskelijat voivat tutkia uutta tietopohjaista ja eettisiä ymmärrystä (Lange, 2023; Stewart et al., 2022; Leal Filho et al., 2018). Jotta yliopistokoulutuksesta voisi tulla kestävän kehityksen ajuri, sen on pystyttävä ottamaan kantaa ja perustuttava siihen, että ei-arvoperustainen tutkimus ja tieto eivät ole mahdollisia tai tavoiteltavia (Vogt & Weber, 2020). Pyrkimys planetaariseen hyvinvointiin ja ”ekologiseen sivilisaatioon” vaatii vapautumista mekanistisesta ja modernista länsimaisesta maailmankuvasta, jossa ihminen on keskiössä (Ruuska et al., 2024; Lange, 2023). Perustavanlaatuista tässä on ymmärrys siitä, että eriarvoisuus on se pääasiallinen este, joka estää kestävyystoimia (Juniper, 2025).
Muun muassa Sterlingin (2004) mukaan yliopistojen kyky vastata kriiseihin ja aloittaa paradigman muutoksia on ratkaisevaa. Mutta tullakseen osaksi transformatiivista yhteiskuntaprosessia yliopistoilla on äärimmäisen rajallinen aikaraja:
The writing is on the wall: This challenge presents an exciting but closing window of renewal for a university. Those universities unwilling or unable to rise to the call are likely to find themselves increasingly marginal to the emerging needs of society as it clarifies its core purpose and re-organizes the transformation of resources (the economy) to achieve this purpose securely. (Stewart et al., 2021, s. 8).
Yliopistot ovat ilmeisten, käsitteellisten ja eksistentiaalisten kriisien keskellä, eivätkä ne ole pelkästään negatiivisia. Niissä on myös potentiaalia ratkaista epäkohtia ja luoda parempaa koulutusta ja tulevaisuutta. Tämä kuitenkin edellyttää, että yliopistot ja niiden koulutukset asettavat ne etusijalle.
Lähteet:
Auh, J. (2025). Universities are at risk of becoming factories of consent. Global university news September 17th, 2025). https://www.universityworldnews.com/post.php?story=20250916153236123
Barnett, R., & Guzmán-Valenzuela, C. (2022). The socially responsible European university: a challenging project. International Journal of Sustainability in Higher Education., 23(4), 752–766. https://doi.org/10.1108/IJSHE-03-2021-0100.
Fazey I., Hughes, C., Schäpke N. A., Leicester, G., Eyre L., Goldstein B. E., Hodgson A., Mason-Jones, A. J., Moser S. C., Sharpe B., & Reed M. S. (2021). Renewing universities in our climate emergency: Stewarding system change and transformation. Frontiers in Sustainability, 2, https://doi.org/10.3389/frsus.2021.677904.
Juniper, T. (2025). Just Earth: How a Fairer World Will Save the Planet. Bloomsbury Publishing.
Lange, E. (2023). Transformative sustainability education: Reimagining our future. Routledge.
Latter, B. and Capstick, S. (2021). Climate Emergency: UK Universities’ Declarations and Their Role in Responding to Climate Change. Front. Sustain. 2:660596. https://doi.org/10.3389/frsus.2021.660596
Leal Filho, W., Brandli, L., Kuznetsova, O., & Paco, A. (Eds). (2015). Integrative approaches to sustainable development at university level: Making the links. World Sustainability Series, 731. Springer.
Niedlich, S., Kummer, B., Bauer, M., Rieckmann, M., & Bormann, I. (2020). Cultures of sustainability governance in higher education institutions: A multi‐case study of dimensions and implications. Higher Education Quarterly, 74(4): 373–390. https://doi.org/10.1111/hequ.12237.
O’Neill, K., & Sinden, C. (2021). Universities, sustainability, and neoliberalism: Contradictions of the climate emergency declarations. Politics and Governance, 9(2), 29–40. https://doi.org/10.17645/pag.v9i2.3872.
Rosa, H. (2019). Resonance: A sociology of our relationship to the world. Wiley.
Ruuska, T., Heikkurinen, P., Levasseur, T., & Gare, A. (2024). Redefining Violence for the Anthropocene: From Ecocide to Ecological Civilization. Cosmos and History: The Journal of Natural and Social Philosophy, 20(2): 56–76. https://cosmosandhistory.org/index.php/journal/article/view/1163
Sterling, S. (2004). Higher education, sustainability, and the role of systemic learning. In P. B. Corcoran & A. E. J. Wals (Eds.), Higher education and the challenge of sustainability: Problematics, promise, and practice (pp. 49-70). Springer.
Stewart, I., Hurth, V. and Sterling, S. (2022) Editorial: Re-Purposing Universities for Sustainable Human Progress. Front. Sustain. 3:859393. https://doi.org/10.3389/frsus.2022.859393
Takkinen, P. (2025). Post-sustainability: A hermeneutic literature review. The Anthropocene Review, 0(0). https://doi.org/10.1177/20530196251339474
Thompson, D. (2025). Academy of science warns of ‘extreme crisis’ under Trump. https://www.climatechampions.net/campaigns/race-to-zero/ of ‘extreme crisis’ under Trump.
Kirjoittaja Harriet Zilliacus työskentelee yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.
[Tämä blogikirjoitus on julkaistu sekä suomenkielsenä blogikirjoituksena että ruotsinkielisenä versiona samanaikaisesti (ks linkki https://www.sirene.fi/blog/hogre-utbildning-i-en-ohallbar-tid/).]
