Arkisen ruoankulutuksen kohtuullisuus ja kohtuuttomuus

Anna Sofia Salonen

Kysymys ruoankulutuksen kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta on keskeinen osa pyrkimystä kohti ekologisesti kestävää tulevaisuutta. Se liittyy ilmastotoimiin, luonnonvarojen vastuulliseen käyttöön ja biodiversiteetin suojeluun sekä oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tavoitteisiin. Kohtuullisuuden ja kohtuuttomuuden tarkastelu alleviivaa, ettei kestävyys ole vain teknologinen vaan myös kulttuurinen kysymys, joka kietoutuu monin tavoin arkisiin toimiin, materiaalisiin puitteisiin ja puhetapoihin. Arkiset käsityksemme ruoankulutuksen kohtuullisuudesta voivat sekä estää että silloittaa tietä kohti kestävämpää tulevaisuutta. Siksi niitä on tärkeää tutkia ja ymmärtää.

Kohtuullisuus laadullisena määrämittana

Mikä riittää? Kuinka paljon on tarpeeksi? Nämä kysymykset ovat askarruttaneet ihmisiä vuosisatojen ajan. Kyse on kohtuullisuudesta – ääripäiden väliin asettuvasta laadullisesta määrämitasta, joka kutsuu pohtimaan sopivaa, riittävää, liikaa ja liian vähää. Kohtuullisuus on yksi kardinaalihyveistä rohkeuden, oikeudenmukaisuuden ja viisauden rinnalla. Vaikka kohtuullisuus asemoituu määrää ilmaisevien ääripäiden väliin, se ei kuitenkaan ole näiden välinen aritmeettinen keskiarvo. Kohtuullisuus ei siis ole vain laskennallinen ja kvantitatiivinen asia. Se on myös ja ennen kaikkea kontekstuaalinen, laadullinen ja moraalinen asia.

Kohtuullisuuden käsite ei kätke sisäänsä yksiselitteistä ja yleispätevää määritelmää. Kysymys kohtuullisuudesta täytyy esittää yhä uudelleen erilaisissa sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa tilanteissa. Universaalin kohtuullisuuden määritelmän tavoittelun sijaan on tarkasteltava monitahoisesti kohtuullisuuden ilmenemisen konteksteja, siihen eri aikoina liitettyjä ideoita ja sen sisäänsä syömiä ristiriitoja.

Ruoankulutuksen kohtuuttomuus ennen ja nyt

Ruoankulutus on yksi merkittävä asiayhteys, jossa kohtuullisuutta ja kohtuuttomuutta voidaan tarkastella. Kukaan meistä ei pärjää kokonaan ilman ruokaa – ainakaan kovin pitkään tai ilman vakavia seurauksia. Toisaalta planeetallamme ei myöskään ole rajattomasti ruokaa eikä kulutuskykymme ole sen suhteen ääretön. Syöminen tulee iholle kuvainnollisesti ja menee ihon alle konkreettisesti. Se on samaan aikaan yksi intiimeimmistä ja jaetuimmista inhimillisistä ja lajienvälisistä päivittäisistä toimistamme. Siksi ei ole ihme, että ruoankulutuksen kohtuuttomuus on ollut kautta historian arvioinnin ja arvottamisen kohteena.

Esimerkiksi ruoankulutuksen kohtuuttomuudesta käy mässäily, jonka ympärillä on käyty läpi vuosisatojen vilkasta filosofista ja uskonnollista keskustelua. Määrällisesti väärä, väärätapainen tai väärien ruokien syöminen on liitetty fyysisten halujen hallintaan ja itsekuriin, halun ja tarpeen väliseen rajanvetoon, sielun tilaan ja fyysisten ja sosiaalisten rajojen ylläpitoon. Kristillisen perinteen mukaan jo ihmiskunnan aivan ensimmäinen synti liittyi syömiseen, mikä alleviivaa sen moraalista merkitystä.

Keskiaikaisessa maailmassa mässäily rikkoi kahta keskeistä suhdetta: suhdetta Jumalaan ja suhdetta yhteisöön. Jumalasuhteen näkökulmasta mässäily nähtiin epäjumalanpalvontana, jossa ruoasta tehtiin ikään kuin jumala Jumalan paikalle. Yhteisöllisestä näkökulmasta mässäily puolestaan liittyi yhteisön rajojen ja järjestyksen rikkomiseen rajallisten resurssien maailmassa.

Kysymys ruoankulutuksen kohtuuttomuudesta saa erityisen muotonsa modernissa yhteiskunnassa ja kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Modernisaation mukanaan tuoma ruoantuotannon teollistuminen ja kaupallistuminen yhdessä ravitsemustieteen kehityksen kanssa näkyy yhä siinä, miten tuotamme ja kulutamme ruokaa sekä hahmotamme ruokaan ja syömiseen liittyviä moraalisia jäsennyksiä. Ruoan institutionaalinen kontrolli on muuttunut siten, että elintarvikkeita ja niiden kulutuksen tapoja, aikoja ja paikkoja säännellään enenevässä määrin epäsuorin keinoin, kuten ohjaamalla kuluttajavalintoja esimerkiksi markkinoinnin, hintapolitiikan ja ravitsemussuositusten kautta.

Sen sijaan että puhuisimme mässäilyn synnistä, moraalinen sanastomme korostaan nykyään psykologisia ja lääketieteellisiä näkökulmia, kuten pakonomaista syömiskäyttäytymistä. Myös liiallisena pidetyn ruoankulutuksen liittäminen kehon painoon on moderni kysymys, jonka taustalla on paitsi muuttuva käsitys ihmisruumiista ja sen toiminnallisuuksista myös teollinen vaatetuotanto, luokkakysymykset ja terapeuttinen kulttuuri. Nämä kehityskulut ovat muokanneet merkittävästi ruoankulutuksen moraalista maisemaa.

Kohtuuttomuus, hävikki ja yltäkylläisyys

Nykyisiä käsityksiä kohtuullisesta ja kohtuuttomasta ruoankulutuksesta ei voi ymmärtää ottamatta huomioon ruokaan liittyvää runsauden ja hävikin kulttuuria. Ruokajärjestelmä tuottaa globaalisti valtavan määrän ruokahävikkiä. On arvioitu, että jopa kolmasosa tuotetusta ruoasta ei koskaan päädy syödyksi. Hävikkiä syntyy eniten vauraissa länsimaissa, ja niiden kontekstissa erityisesti kotitalouksissa. Ruokahävikki aiheuttaa arviolta noin kymmenyksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Ruokahävikki liittyy materiaalisiin virtoihin ja kulttuurisiin tekijöihin, kuten sosiaalisiin normeihin, tapoihin ja ruokaan liitettyihin merkityksiin. Se ei ole vain yksilön valintojen tulosta, vaan seurausta talousjärjestelmästä, joka suosii ylikulutusta ja jatkuvaa tuotannon kasvua.

Nykyisen ruokahävikkiongelman laajuus ja paikantuminen vauraisiin yhteiskuntiin korostaa, että ruoankulutusta leimaa yltäkylläisyys. Samaan aikaan ruokaturvattomuutta esiintyy globaalisti, myös vauraissa yhteiskunnissa. Maailmanlaajuisesti jopa sadat miljoonat ihmiset näkevät nälkää, ja Suomen kaltaisissa vauraissakin yhteiskunnissa on ihmisiä, joilla on vaikeuksia saada tulot riittämään riittävään, ravitsevaan ja terveyttä edistävään ruokaan. Köyhyyttä ja ruoan puutetta vasten tarkasteltuna resursseja tuhlaavaa ja planeettaa kuluttavaa hävikkiä voidaan pitää kohtuuttomuuden ilmentymänä. Se herättää kysymään, onko vauras yhteiskunta myös kohtuuton yhteiskunta?

Neljä teesiä arkisen ruoankulutuksen kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta

Olen ollut tutkijana kiinnostunut siitä, miltä ruoankulutuksen kohtuullisuus ja kohtuuttomuus näyttävät sellaisten tavallisten, eri taustoista tulevien ihmisten ruokapuheessa, jotka elävät hyvinvoivissa länsimaisissa runsauden leimaamissa yhteiskunnissa. Vuonna 2019 keskustelin yhteensä 42 suomalaisen ja kanadalaisen ihmisen kanssa arkiseen ruoankulutukseen liittyvistä kysymyksistä ja niiden lomassa muun muassa eettisistä valinnoista ja arvostuksista, kasvatuksesta, hävikistä, suhteesta luontoon sekä toimeentulosta. Sain paljon aineksia pohtia moninaisia käsityksiämme hyvästä elämästä ja siitä, miten ruokaan liittyvät arvot ovat sovitettavissa yhteen ekologisten rajojen kanssa. Suomi ja Kanada edustavat hyvinvoivia länsimaita, joissa ruokaa on runsaasti saatavilla mutta joissa myös ruoankulutuksen ekologinen kuorma ja ruokahävikki on suurta.

Näiden keskustelujen ja niiden pohjalta tehdyn tutkimuksen perustella hahmottelen neljä teesiä siitä, miten kohtuullisuus ja kohtuuttomuus ilmenevät arkisessa ruokapuheessa. Ne paljastavat sellaisia arkisia, inhimillisiä ja yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka on otettava huomioon matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta.

1. Ruoankulutuksen kohtuullisuus on yksilöllistä ja kehollista (Salonen 2021)

Kohtuullisuus ja kohtuuttomuus kietoutuvat yhä terveyteen ja kehoon – ympäristökysymykset jäävät kohtuullisen ruoankulutuksen määrittelyssä usein taka-alalle. Arjen ruokapuheessa korostuvat yksilön terveys ja kehon koko. Ekologiset näkökulmat, kuten ruokahävikki, eivät ole usein kohtuullisuutteen ensimmäisenä liitettyjä mielleyhtymiä. Tämä kertoo siitä, miten ruoka ymmärretään arjessa ennen kaikkea henkilökohtaisena, ei yhteiskunnallisena tai planetaarisena kysymyksenä.

2. Ruoankulutuksen kohtuullisuus on muuttuvaa ja jännitteistä (Salonen & Pollari 2024)

Sukupolvet neuvottelevat ja navigoivat kohtuullisuuteen ja kohtuuttomuuteen liittyviä kysymyksiä eri tavoin – arkipäiväinen runsaus haastaa perinteistä hävikinvastaista diskurssia. Ruokaa on saatavilla enemmän kuin koskaan, mutta sen tuhlaaminen herättää ristiriitaisia tunteita. Eri sukupolvet suhtautuvat ruokahävikkiin eri tavoin: vanhemmilta sukupolvilta opittua imperatiivia syödä lautanen tyhjäksi kyseenalaistetaan, tuoden esiin myös tasapainoisen ruoankulutuksen ja oman kehon kuuntelun merkitystä. Kysymys kuuluu: onko kohtuutonta vaatia lautasen syömistä tyhjäksi silloin, kun ruokaa on ylen määrin, jopa liikaa?

3. Ruoankulutuksen kohtuullisuus on materiaalista ja kulttuurista (Salonen 2022)

Hävikkiä tuottava runsaus ei juonnu vain ihmisyksilön valinnoista. Se rakentuu arjen materiaalisissa puitteissa ja kulttuurisissa arvostuksissa sekä näiden yhteen kietoutumisissa. Monet ruokaa varastoivat ja säilövät ja siten osaltaan ruoan hukkaamista estämään tarkoitetut arjen tavarat myös osallistuvat hävikin syntyyn. Säilytysastiat, jääkaapit ja pakastimet piilottavat sisäänsä ruokaa, mikä yhdessä moninaisten arkisten käytäntöjen ja sosiaalisten suhteiden kiemuroiden kanssa johtaa hävikkiin. Kulttuurisen kuvaston välittämät ihanteet notkuvista pöydistä ja arkisesta vieraanvaraisuudesta peräänkuuluttavat sitä, että jääkaapin on oltava täysi. Runsaus on siis samaan aikaan sekä vieraanvaraisuuden edellytys että hävikin syy.

4. Ruoankulutuksen kohtuullisuus on sosiaalisesti ja taloudellisesti eriytynyttä (Salonen 2021)

Arkisen ruoankulutuksen kohtuullisuus ja kohtuuttomuus ei merkitse samaa asiaa kaikille ihmisille – sosioekonomiset erot vaikuttavat sekä kohtuullisuuden ihanteen saavutettavuuteen, että sisältöön. Yltäkylläisissä yhteiskunnissakaan ihmiset eivät ole ruoan runsauden suhteen samalla viivalla. Lisäksi kohtuullisuuden sisältö vaihtelee. Toisille kohtuullisuus on kaukainen ihanne, jota kohti navigoidaan runsauden keskellä muiden arvojen ja arvostusten ristipaineessa. Toisille kohtuullisuus on selviytymistä niukkuuden keskellä, omasta ja perheen niukasta toimeentulosta pyristellen kiinnipitämistä. Yhteiskunnan ylenpalttinen runsaus näyttää tästä katsannosta käsin irvokkaalta ja epäoikeudenmukaiselta. Sosioekonominen asema vaikuttaa käsityksiimme siitä, millainen elämäntapa on tavoiteltavaa – onko kohtuullisuus ylipäänsä tavoiteltavaa ja onko se, mitä tavoittelemme kohtuullista?

Kirjallisuus

Salonen, A. S. & Pollari, M. (2024). Syö lautanen tyhjäksi! Ruokahävikki sukupolvien välisten ihanteiden ja käytänteiden jännitteissä. Diakonian tutkimus, (1/2024). https://doi.org/10.37448/dt.143962

Salonen, A. S. (2021). ’If I could afford an avocado every day’: Income differences and ethical food consumption in a world of abundance. https://doi.org/10.1177/14695405211051033

Salonen, A. S. (2021). Arkisen ruoankulutuksen kohtuullisuus ja kohtuuttomuus runsauden yhteiskunnassa elävien ihmisten ruokapuheessa. Uskonnontutkija – Religionsforskaren, 10(3). https://doi.org/10.24291/uskonnontutkija.111474

Salonen, A. S. (2022). Ordinary overflow: Food waste and the ethics of the refrigerator. Food and Foodways, 30(3), 145—164. https://doi.org/10.1080/07409710.2022.2089828

 

Kirjoittaja Anna Sofia Salonen työskentelee Itä-Suomen yliopistossa yliopistonlehtorina. Hän on koulutukseltaan teologian tohtori ja kirkkososiologian dosentti Helsingin yliopistossa ja työskennellyt aiemmin Suomen akatemian tutkijatohtorina Tampereen yliopiston sosiologian oppiaineessa. Salonen on tutkinut muun muassa ruoka-avun vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, arkisen ruoankulutuksen kohtuullisuutta ja kohtuuttomuutta, terapeuttista kulttuuria sekä yhteisöpuutarhoja ja uskonnottomuutta. Lisätietoja kirjoittajasta löytyy osoitteesta https://uefconnect.uef.fi/anna.salonen/.