ALT-TEXT: Kuvassa on metsässä iloisesti leikkiviä lapsia.
20
marras

Tulevaisuus ja ulkona opettaminen

Sanna Jahkola

Ulkona oppiminen ja sen tuomien kokemusten tarjoaminen kaikille oppilaille, se on mielestäni tulevaisuus, jota on hyvä lähteä tavoittelemaan. Ilman sidettä lähiluontoon, sen kokemista kaikkina vuodenaikoina ja tuntemista tuttuna toimintaympäristönä voi olla vaikea lähteä rakentamaan kestävyysosaamista.

Oppiminen rakentuu aiemmin opitun päälle ja pirstaleisen tiedon maailmassa korostuu yhä enemmän hyvä perusosaaminen oppiaineissa. Ulkona voimme opettaa samalla oppiaineita, tehdä oppimisesta toiminnallista sekä tarjota oppilaille luontoelämyksiä ja mahdollisuuksia rakentaa luontosuhdetta. Säännöllinen ulkona toimiminen luo hyvän rungon, jonka ympärille rakentaa ikätasoisesti tietoa ja taitoja liittyen kestävään tulevaisuuteen.

Mitä, miksi ja miten?

Pakko myöntää, että ulkona opettaminen vaatii välillä aikaa ja viitseliäisyyttä. Kuitenkin se kaikki palkitaan, kun pääsee näkemään oppimisen oivalluksia ja pääsee kokemaan asioita yhdessä. Yhdessä koettuihin asioihin on helppo palata sisällä ja muutenkin moniaistilliset oppimishetket on selvästi helpompi palauttaa mieleen kuin joku neutraalimpi tilanne. Toki oppimista näkee luokassakin, mutta ulkona pääsee paljon enemmän kuulemaan ajattelua ja havainnoimaan oppimisen prosessia. Ulos mahtuu ääntä ja liikkumista, toimintaa ja yhdessä tekemistä, pieniä ja suuria ihmeteltäviä asioita. Ja onneksi ulkona voi toteuttaa myös opiskelua, joka ei vaadi juurikaan suunnittelua ja valmistautumista.

Ulkona opettamisen parhaita puolia on sen monipuolisuus, yllätyksellisyys ja yhteisöllisyys.

Säännöllisyys on asia, joka auttaa meitä kaikkia arjessa. Kun lukujärjestykseen on valmiiksi suunnitellut ulkotuntien tai -hetkien paikat, niin ulos tulee lähdettyä. Kokonaisuuksia tai ihan tavallista viikkoa suunnitellessa voi miettiä, mikä sisältö tai tavoite sopisi parhaiten ulkona opetettavaksi. Tarvitaanko johonkin tilaa, aikaa pohtimiselle, lupaa luovuudelle tai onko jokin ilmiö nähtävissä tai havaittavissa ulkona paremmin kuin sisällä. Joskus uuden opettelun voi aloittaa ulkona, välillä vaan kerrata tai syventää osaamista ja arviointia voi hyvin tehdä myös ulkona.

Ulkona opettamisen parhaita puolia on sen monipuolisuus, yllätyksellisyys ja yhteisöllisyys. Ulkona opettaminen rikkoo rooleja siitä, että yksi on edessä ja puhuu. Ulkona toimitaan yhdessä ja moni isompi oppilas innostuu leikkimään ja heittäytymään ihan eri tavalla kuin sisällä. Luonto voi yllättää, tarjota ihmeteltävää ja haasteita. Liikkumista tulee jo ihan ulos siirryttäessä ja luonto tarjoaa myös tasaista lattiaa monipuolisemman liikkumisympäristön. Ympäristökasvatuksen näkökulmasta lajintunnistus ja monet luonnonilmiöt tulevat oppimisen ohessa tutuksi. Näitä on myös helpompi oppia vähitellen, kun yrittää kerralla omaksua kaikkea. Lajinimistö karttuu, luonto tulee tutuksi ja tärkeäksi.

Miten saada ulkona opettaminen osaksi opettajuutta

Jos haluamme, että ulkona oppiminen on tulevaisuudessa kaikkien oppilaiden oikeus, meidän pitää tarjota opettajille itselleen mahdollisuus oppia ulkona opettamista. Opettajat tarvitsevat monia erilaisia kokemuksia ulkona opettamisesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Tähän olen törmännyt kouluttaessani ulkona opettamista. Moni innostuu kyllä päästyään kokeilemaan ulkona oppimista, mutta varmuus ja ymmärrys siitä, mitä kaikkea ja millaisilla erilaisilla tavoilla ulkona voi oppia ja opettaa, tarvitsee aikaa ja toistoja, koulutusta ja kollegoiden tukea. Ja uskoa siihen mitä tekee.

Matkalla kohti tulevaa muistetaan iloita kaikista ulkona opettamisen hetkistä, vinkataan kollegoille toimivista jutuista, uskalletaan kokeilla uutta, epäonnistua, nauraa yhdessä ja pelata tuttua leikkiä tai ihan vaan olla ja nauttia hengähdyshetkistä raikkaassa ulkoilmassa!

Kirjoittaja Sanna Jahkola toimii luokanopettajana Espoossa ja toimii Ulko-opet ry:n kouluttajana.

 

You are donating to : Greennature Foundation

How much would you like to donate?
$10 $20 $30
Would you like to make regular donations? I would like to make donation(s)
How many times would you like this to recur? (including this payment) *
Name *
Last Name *
Email *
Phone
Address
Additional Note
paypalstripe
Loading...