Opettajuususkomukset kestävyysosaamisen tiellä – uusi näkökulma oppimistransformaatioihin luokanopettajakoulutuksessa

Roosa Karvonen

Kestävyysmurroksen toteuttaminen yhteiskunnassamme edellyttää kestävyysosaavia toimijoita. Korkeakoulutuksessa pyritään maailmanlaajuisesti opiskelijoiden kestävyysmuutososaamisen edistämiseen. Korkeakouluopetusta rakentaessamme voimme hahmottaa opiskelijoiden oppimistavoitteita kestävyysmuutososaamisen viitekehysten kautta. Näitä kehyksiä ovat muun muassa ”Key Competencies in Sustainability in Higher Education” (Wiek ym., 2016) sekä ”GreenComp” (Bianchi ym., 2020). Korkeakouluopettajina olemme jatkuvasti tilanteissa, joissa konkreettisia oppimistavoitteita on asetettava ja opiskelijan oppimista arvioitava. Silti, kompetenssikeskeinen lähestymistapa yksistään on instrumentalistinen ja kapea tapa tarkastella opiskelijan kestävyysosaamista tai sen muutosta.

Kompetenssiajattelun rinnalle tarvitaan myös muunlaisia tapoja nähdä kestävyysosaamisen oppimista ja ymmärtää opiskelijan oppimiskokemuksia. Kestävyysmuutososaaminen ulottuu taitojen ja tietojen oppimista syvemmälle, ja yleisesti puhummekin opiskelijan maailmankuvan muutoksesta. Tässä keskusteluyhteydessä viitataan usein Jack Mezirow’n transformatiivisen oppimisen teoriaan; oppimiseen, joka aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia aikuisoppijan tavassa ymmärtää maailmaa ja antaa asioille merkityksiä (Mezirow, 1978). Kuitenkin transformatiivinen oppiminen on erittäin yksilökeskeinen näkökulma oppimiseen varsinkin, jos oppimistilanteet rakennetaan ryhmätöiden ympärille.

Kompetenssiajattelun rinnalle tarvitaan myös muunlaisia tapoja nähdä kestävyysosaamisen oppimista ja ymmärtää opiskelijan oppimiskokemuksia.

Opiskelijoiden kestävyysmuutososaamista voidaan tutkitusti edistää projektioppimisen avulla. Projektioppimisen menetelmässä opettaja antaa opiskelijaryhmille ratkaistavaksi todelliseen elämismaailmaan perustuvan ongelman. Kun opiskelijat ratkovat ongelmaa ryhmissä tuottaakseen projektin lopputuotteen, he samaan aikaan oppivat uutta. Toisin sanoen, projektia ei ole tarkoitus ratkaista jo olemassa olevin tiedoin, vaan projektin tulisi fasilitoida oppimista ja aiheuttaa oppimisvaadetta. Projektin tehtävänanto ja projektityöskentely aiheuttavat muutoksia opiskelijan tavoissa hahmottaa maailmaa ja omaa osaamistaan, koska aiemmat käsitykset projektin aiheesta eivät sovi uuteen ongelmaan, eivätkä auta projektin ratkaisemisessa.

Tutkimuksessani olen hyödyntänyt oppimistransformaatioiden mallia (Pan ym., 2019) hahmottamaan opiskelijoiden kokemia muutoksia eli oppimistransformaatioita projektioppimisen aikana. Perusidea on, että opiskelijoiden uskomukset täytyy ensin ”sulattaa jäästä” niiden muuttamiseksi, aktiivisesti työstää niitä ja sen jälkeen ”jäädyttää” uudelleen, jotta muutos ei olisi vain väliaikainen vaan pysyvä. Tutkimuksessani luokanopettajaopiskelijat ratkoivat ryhmissä ongelmaa siitä, kuinka kestävyysmuutososaamista voisi opettaa toisille ryhmän opiskelijoille, vertaisille. Opiskelijat loivat ja toteuttivat toisilleen oppimiskokonaisuuksia samalla perustellen tieteeseen ja pedagogiseen kirjallisuuteen vedoten tekemänsä ratkaisut. Usein opiskelijat huomasivat, että heidän osaamisensa ja tietämyksensä kestävyydestä ja ympäristöstä kaipaa päivittämistä. Lisäksi opetuksen kohderyhmä, aikuiset luokanopettajaopiskelijat, tuotti uudenlaista oppimisvaadetta. Ratkaistakseen ongelman, opiskelijoiden tuli ryhmätyön aikana kyetä hyväksymään oppimisvaade liittyen kestävyysosaamiseen, mutta myös heidän sosiaalisesti ryhmissä jakamiinsa uskomuksiin opetuksesta ja kasvatuksesta.

Tutkimusartikkelissani avaan ja problematisoin, miksi projektioppiminen ja kestävyyskriisit sopivat huonosti yhteen opiskelijoiden syvälle iskostuneiden ja sosiaalisesti jaettujen opettajuususkomusten kanssa. Esimerkiksi perinteisesti hyvän opettajan taidoiksi listatut ryhmänhallintataidot ja substanssiosaaminen joutuivat tehtävässä koetukselle ravistellen opiskelijoiden opettajuususkomuksia sekä kokemuksia omasta osaamisesta. Artikkelin kirjoittamisen yhteydessä lanseerasin uuden käsitteen ”practicality ethos” (käytännöllisyyden eetos) kuvaamaan luokanopettajaopiskelijoiden käyttämää puhetapaa opetuksesta ja oppimisesta, jossa korostuvat käytännöllisyys, helposti ymmärrettävyys sekä lapsentasoisuus. Tämä sosiaalisesti jaettu ja yleinen puhetapa vaikeutti opiskelijoiden oppimistransformaatioita estäessään keskustelujen etenemisen lapsentasoisesta, käytännön puheesta aikuisen abstraktille ajattelun tasolle. Yleisesti voimaan jäi uskomus siitä, että lapsentasoinen ymmärrys kestävyydestä ja ympäristöstä riittää myös opettajan osaamiseksi, ja tämän ylittävä abstraktimpi puhe on vain häiriötekijä tehtävää ratkaistaessa. Tämä puhetapa kyseenalaistettiin vain harvoin. Artikkelissani olen tuonut esille myös taulukkomuotoisen, projektioppimisen ja oppimistransformaatioiden arvioimisen työkalun perustuen aineistooni. Tuottamaani arviointityökalua voi hyödyntää korkeakouluopettajana projektioppimisen ja oppimistransformaatioiden arviointiin. Kannustan lukijaa pohtimaan myös, voisiko työkalua käyttää opiskelijoiden oman itsearviointiosaamisen kasvattamiseen.

Artikkeli on luettavissa osoitteessa https://www.emerald.com/ijshe/article/doi/10.1108/IJSHE-03-2025-0204/1325350/Rethinking-transformations-in-sustainability.

Kirjallisuus:

Bianchi, G. (2020). Sustainability competences. A systematic literature review. Publications Office. https://data.europa.eu/doi/10.2760/200956

Mezirow, J. (1978). Perspective transformation. Adult Education, 28(2), 100-110. https://doi.org/10.1177/074171367802800202

Pan, G., Seow, P.-S. & Koh, G. (2019). Examining learning transformation in project-based learning process. Journal of International Education in Business, Vol. 12 No. 2, 167-180. https://doi.org/10.1108/JIEB-06-2018-0022.

Wiek, A., Bernstein, M. J., Foley, R. W., Cohen, M., Forrest, N., Kuzdas, C., Kay, B., & Withycombe Keeler, L. (2016). Operationalising competencies in higher education for sustainable development. Teoksessa M. Barth, G. Michelsen, M. Rieckmann, & I. Thomas (toim.): Handbook of higher education for sustainable development, 241–260. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315852249

Roosa Karvonen toimii Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa väitöskirjatutkijana ja yliopisto-opettajana. Hän on väitöskirjatutkimuksessaan tutkinut luokanopettajaopiskelijoiden kestävyysosaamisen oppimistransformaatioita. Roosa on myös SIRENE-verkoston johtoryhmän jäsen.