Jos vain muutama toimii oikein…

Anne Pellikka

Kesällä oli aikaa lukea talven aikana tulleita National Geographicin numeroita. Yksi näkökulma numerosta 6/2018 jäi erityisesti mieleeni. Dylan Selterman kysyi: Ahneus vai yhteinen etu? Otsikkoa lukiessani ajattelin, että ihmisen ollessa kyseessä ahneus voittaa, tietenkin. Tiede antaa kuitenkin usein hämmästyttävämpiä tuloksia kuin uskoisi. Tässä Seltermanin kirjoittamassa artikkelissa kävi niin kuin yleensä, yksilön ahneus voitti, mutta enemmän merkitystä näytti kuitenkin olevan sillä mitä tekivät ne, jotka asettivat yhteisön edun omansa edelle.

Dylan Seltermanin National Geographiciin (6/2018) kirjoittama näkökulma perustuu alun perin Garret Hardingin (1968) Science-lehdessä julkaisemaan artikkeliin ”Yhteislaidunten tragedia”. Sekä Garretin että Seltermanin sanoma on, että yksilön oman edun tavoittelu piittaamatta yhteisön edusta johtaa katastrofiin. Selterman oli psykologian kursseillaan testannut tätä ajatusta opiskelijoidensa kanssa. Ajatuksena oli, että kurssin alussa opiskelijat saattoivat valita haluavatko kurssilta kaksi vai kuusi lisäpistettä. Valintaan liittyi kuitenkin yksi ehto: Jos yli kymmenen prosenttia opiskelijoista valitsee kuusi pistettä, kukaan ei saa ainuttakaan. Tässä kohtaa ajattelin, että miksi edes testata, koska tuo kymmenen prosenttia ylittyy varmasti, ihminen on ahne. Testi osoittikin usean kurssin ajan, että ihminen on ahne. Opiskelijoista yli kymmenen prosenttia valitsi kuusi pistettä. Selterman kuitenkin muistuttaa, että henkilökohtaisen kulutuksen maksimoijat eivät ole ahneita, vaan strategisia. Tällä strategialla globaalia yhteisöä on kuitenkin alkanut kiusata ylilaidunnuksen, vesipulan ja ilmastonmuutoksen kaltaiset ongelmat. Aloin tuntea kuinka aiempaa suurempi maailmantuska painoi harteilla. Jos yliopisto-opiskelijatkin osoittautuvat kurssi toisensa jälkeen ahneiksi, niin onko enää mitään toivoa?

Lukkiutuminen ajatukseen Ihmisen ahneudesta ahdistaa, mutta ei johda lopulta minnekään. Seltermanin testissä 80 prosenttia opiskelijoista kuitenkin valitsi kaksi pistettä, joka osoittaa, että ihminen pystyy puhaltamaan yhteen hiileen. Useimmat haluavat toimia oikein, mutta suurissa yhteisöissä, joissa ei tunneta kaikkia yhteisön jäseniä, voi yksilön etua ajava strategia vaikuttaa houkuttelevalta. Selterman päätyi yhteistyötä lisäävään ratkaisuun. Hän lisäsi testiin vaihtoehdon, jolloin opiskelija saattoi valita kuusi, kaksi tai nolla pistettä. Tällöin kutakin nollan pisteen valinnutta opiskelijaa kohden yksi satunnaisesti valittu kuuden pisteen valinnut opiskelija menettää pisteensä. Opiskelija siis uhraa itsensä ja auttaa ryhmää saamaan yhden ahnehtijan pois laskuista. Nerokasta! Taloustieteilijät kutsuvat tätä altruistiseksi rankaisemiseksi, jossa yksilö luopuu omista resursseistaan, jotta ryhmässä itsekkäästi käyttäytyvät saisivat rangaistuksen. Yksilö toimii näin, koska uskoo, että lopulta kaikki yksilöt hyötyvät yhteistyön lisääntymisestä.

Testi jatkuu uusin ehdoin ja Seltermanin mukaan muutama opiskelija kullakin vuosikurssilla valitsee nollavaihtoehdon, joka usein riittää. Muutamalla ihmisellä voi siis olla vaikutusta, jokainen itsensä uhraava opiskelija voi vähentää yli kuuden pisteen valitsijoiden määrää niin, että ahnehtijoiden kokonaisosuus jää alle kymmenen prosentin kynnysarvon. Kyynisimmät meistä voivat tietenkin vähätellä testin arvoa globaalissa mittakaavassa, mutta mielestäni sen yhteisöllisyyttä korostava sanoma on arvokas. Jos muutama uhraa itsensä yhteisön vuoksi, voi se toimia merkittävänä viestinä niille, jotka haluavat toimia oikein. Ja jos kuitenkin 80 prosenttia ihmisistä haluaa toimia oikein, niin eivätkö ahnehtijat lopulta jää vähemmistöön. Tämä vaatii kuitenkin yhteistyötä, jonka avulla voimme keskustella nollan pisteen vaihtoehdosta ja jopa sopia kuka voisi vuorollaan valita nollan. Tämä ajattelutapa voisi puolestaan lisätä tietoisuutta nollan pisteen valinnan merkityksestä ja lisätä sen suosiota. Muutama opiskelija voisi siis auttaa satoja kurssilaisia saamaan lisäpisteitä. Samoin muutama ihminen voi valinnoillaan vaikuttaa, jos ei heti globaalisti, niin aluksi paikallisesti.

Mielestäni artikkelin suurin sanoma onkin se, että olipa yksilön edun tavoittelu ahneutta tai strategiaa, niin sen vaikutukset voidaan kumota korostamalla valintojen merkitystä yhteisön edulle, jolloin joukosta löytyy niitä, jotka ovat valmiita uhraamaan itsensä. Toivottavasti.

Anne Pellikka toimii maantieteen, biologian ja terveystiedon didaktiikan yliopisto-opettajana Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lähteet:
Hardin, G. (1968). The Tragedy of the Commons'(1968) 162. Science, 1243, 63.
Selterman, D. (2018). Ahneus vai yhteinen etu? National Geographic, 6/2018.