Tiina Lämsä

Toimin yliopistonopettajana varhaiskasvatuksen oppiaineessa. Opetukseni on keskittynyt pedagogiikkaan sekä ilmiöpohjaisiin ja monitieteisiin alueisiin varhaiskasvatuksessa, yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneessa perhetutkimuksessa ja lapsuudentutkimuksessa. Näitä ovat mm. menetelmät monitieteisessä tutkimuksessa (visuaaliset ja digitaaliset menetelmät), kestävyyskasvatus, kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus. Olen kouluttanut työyhteisön hyvinvoinnin, organisaation kehityksen, yrittäjyyden, kulttuurisen monimuotoisuuden, innovaatiotoiminnan ja pedagogisen johtamisen kokonaisuuksia.Olen jäsen kansainvälisessä globaalikasvatuksen tutkijoiden verkostossa Academic Network of Global Education and Learning (ANGEL), jonka tavoitteena on vahvistaa tutkijoiden, toimijoiden ja päätöksentekijöiden välistä vuoropuhelua. Olen myös globaalikasvatuksen suomalaisen tutkijaverkoston (Global Education Research in Finland) jäsen.

Toimin lisäksi asiantuntijana koulutusvientiyhtiön, EduClusterin, hankkeissa. Olen myös leikki- ja kaveritaitojen havainnointimenetelmän kehittäneen osakeyhtiö Rallan osakas. Rallassa koulutamme myös kansainvälisesti pienten lasten kaveritaidoissa, syrjäytymisen ehkäisyssä ja koulutusjohtamisessa. Minulla on kertynyt osaamista myös kansainvälisestä kehittämistyöstä, tutkimushankkeista ja yhteistyöprojekteista.

Tutkimukseni on monitieteistä lapsuuden- ja kulttuurintutkimusta. Innovaatioita, sosiaalisia vaikutuksia, tasa-arvoa, osallisuutta ja monimuotoisuutta sekä kestävää ja elinikäistä oppimista koskevat tavoitteet ovat tutkimukselleni ominaisia. Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa, kansainvälisessä post doc -tutkimuksessani tarkastelen taiteiden mahdollisuuksia syrjäytymisen ja kiusaamisen ehkäisyssä. Tutkimukseni tuo osaltaan uutta näkökulmaa myös kestävän oppimisen (sustainable learning) määrittelyyn. Tutkimukseni kohteena ovat myös kulttuurienvälinen oppiminen varhaiskasvatuksessa sekä oppimisympäristöt (digitaaliset ja fyysiset ympäristöt), jotka tukevat hyvinvointia ja kestävää kehitystä.

Olen kiinnostunut uusista avauksista ja innovaatioista ja yhteisestä keskustelusta, jotka tuottavat kestävää hyvinvointia ja mahdollistavat osallisuuden kokemuksia eri toimintaympäristöissä.

AMMATTI / POSITIO

Yliopistonopettaja

TAUSTAORGANISAATIO

Jyväskylän yliopisto

KOULUTUS

KT

ROOLI SIRENESSÄ

Jäsen

tiina.al.lamsa(at)jyu.fi

       JULKAISUJA
  • Pirskanen, H., Jokinen, K., Karhinen-Soppi, A., Notko, M., Lämsä, T., Otani, M., Meil, G., Romero-Balsas, P. & Rogero-García, J. (2019). Children’s emotions in educational settings: Teacher perceptions from Australia, China, Finland, Japan and Spain. Early Childhood Education Journal 47(4), 417–426.
  • Lämsä, T., Jokinen, K., Rönkä A. & Poikonen, P.-L. (2017). Childhood reproduced: Images of childhood represented in children’s daily lives in home and day-care settings. Journal of Family Studies 23(2), 161–179.
  • Lämsä, T. (2013). Generational structuring of childhood images in television commercials. Families, Relationships and Societies 2(2), 247–265.
  • Lämsä, T., Rönkä, A., Poikonen, P.-L. & Malinen, K. (2012). The child diary as a research tool. Early Child Development and Care 182(3–4), 469–486.
  • Lämsä, T. (2017). Näkyvä lapsuus: Lapsuuskuva havainnointipäiväkirjassa ja television mainoskuvissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 588. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto (doctoral thesis).

You are donating to : Greennature Foundation

How much would you like to donate?
$10 $20 $30
Would you like to make regular donations? I would like to make donation(s)
How many times would you like this to recur? (including this payment) *
Name *
Last Name *
Email *
Phone
Address
Additional Note
paypalstripe
Loading...