Tapio S. Katko

Omaan lähes 40 vuoden ajalta vesi- ja ympäristöalan koulutus- ja tutkimuskokemusta Suomesta, Euroopasta, eteläisestä Afrikasta ja Yhdysvalloista. Olen UNESCO oppituolin haltija 2012-2020: Kestävät vesihuoltopalvelut .

CADWES – Vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmä perustettiin Tampereen teknilliseen yliopistoon vuonna 2000. Ryhmän toiminta-ajatuksena on ”tuottaa käyttökelpoista, moni- ja poikkitieteistä tutkimustietoa ja koulutusta vesihuoltopalveluiden kehityksestä ja kehittämisestä laajassa institutionaalisessa kontekstissa: organisaatiot, hallinta, talous, lainsäädäntö, toimintapolitiikka, pelisäännöt ja käytännöt”

Olemme havainneet, että ympäristön ja terveyden kannalta ehkä keskeisin ja korvaamaton palvelu eli vesihuolto (talousvesi+jätevesihuolto) otetaan liian itsestäänselvänä. Vesien osalta koulujen opetus keskittyy näkyviin vesivaroihin (sinänsä ok) mutta ei lisää yleisempää ymmärrystä vesihuollon merkityksestä ja siitä, mitä kaikkea tällaiset palvelut ja niiden järjestäminen ja tuottaminen edellyttävät.  Ns. näkymättömän kaupungin probleema kansalaisten ja päättäjienkin keskuudessa.

AMMATTI / POSITIO

Yliopistotutkija

TAUSTAORGANISAATIO

Tampereen teknillinen yliopisto

KOULUTUS

TkT

ROOLI SIRENESSÄ

Jäsen

tapio.katko(at)tut.fi

       JULKAISUJA

 

 

 

You are donating to : Greennature Foundation

How much would you like to donate?
$10 $20 $30
Would you like to make regular donations? I would like to make donation(s)
How many times would you like this to recur? (including this payment) *
Name *
Last Name *
Email *
Phone
Address
Additional Note
paypalstripe
Loading...