Olen lapsuudentutkimuksen, ihmis-eläintutkimuksen ja ympäristökasvatuksen rajapinnoilla liikkuva tutkija. Minulla on takanani kokemusta luokanopettajan kouluarjesta, mutta tällä hetkellä kiinnostuksen kohteinani on tutkimus sekä empiirisessä että teoreettisessa mielessä. Olen yhdessä tutkijakumppaneideni kanssa tehnyt vuosien ajan monilajista etnografiaa lasten ja nuorten kanssa, kehittänyt eläin- ja luontosuhteiden käsitteellistyksiä ja menetelmiä sekä pohtinut muun muassa ihmistä laajempaa hoivan etiikkaa. Keskeisinä kehyksinä tutkimushankkeilleni toimivat antroposeenin aika ja posthumanistinen filosofia. Nykyiset tutkimukseni keskittyvät ympäristökriisin tunnelmapiireihin ja lapsuuden uudelleenmäärittelyyn ihmistä laajemmalta pohjalta.
Avainsanat: lapsuus, monilajinen tutkimus, metodologia, tunneilmapiiri, ympäristökriisi
Akatemiatutkija, dosentti
Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto
Filosofian tohtori
Jäsen