Mikko Kurenlahti

Poikkitieteellisessä, kriittisen tutkimuksen kenttään sijoittuvassa väitöstutkimuksessani tarkastelen kuluttajuutta maailmankatsomuksellisena ja uskonnonkaltaisena ilmiönä sekä tämän elämänmuodon kokonaisvaltaista ruumiillistumista vaihtelevissa mediaympäristöissä. Kontekstina toimii globaali ympäristökriisi, jonka yhteydessä siirtyminen kulutuskeskeisistä elämäntavoista kestäviin elämäntapoihin nimetään yhdeksi aikamme keskeisimmistä haasteista. Tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia kuluttajuuden syvärakenteisiin kulttuurisesti, sosiaalisesti ja myös eksistentiaalisesti merkittävänä voimana, jonka laaja-alaisuuden ymmärtäminen edellyttää entistä systeemisempien näkökulmien muodostamista.

Uskontotieteellisen ja teologisen ympäristötutkimuksen ohella olen erikoistunut muun muassa rakenteellisen väkivallan, digitaalisen maailman sekä ekososiaalisen sivistyksen tematiikkoihin. Olen myös aktiivinen kouluttaja, jolla on pitkä kokemus vaihtelevista ympäristö- ja kestävyyskysymysten asiantuntijatehtävistä. Akateemisessa maailmassa olen Religion, Ecology & Diversity (RED) –tutkimusryhmän sekä Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin (HELSUS) ja Helsinki Inequality Instituten (INEQ) jäsen. Toimin myös Uskonnontutkija –tiedejulkaisun, Ympäristökasvatus –ammattilehden sekä Katsomukset.fi –portaalin toimituskuntien jäsenenä.

AMMATTI / POSITIO

Uskontotieteen väitöskirjatutkija

TAUSTAORGANISAATIO

Helsingin yliopisto

KOULUTUS

TM

ROOLI SIRENESSÄ

Jäsen

mikko.kurenlahti(at)helsinki.fi

       JULKAISUJA

You are donating to : Greennature Foundation

How much would you like to donate?
$10 $20 $30
Would you like to make regular donations? I would like to make donation(s)
How many times would you like this to recur? (including this payment) *
Name *
Last Name *
Email *
Phone
Address
Additional Note
paypalstripe
Loading...