Olen tuore taiteen maisteri. Tutkijana siis aivan alkuvaiheessa, mutta ajatuksia ja intoa täynnä. Tutkimuksen ja taiteen rajamaastoissa liikkuminen kiinnostaa minua kovin. Työskentelen Helsingin yliopiston viestinnässä digitaalisen viestinnän asiantuntijana.
Paikan, maiseman, medioiden limittyminen sekä ihmisten liikkuvuuden ja tilojen liukuvuuden tematiikat ovat sydäntäni lähellä. Olen kiinnostunut siitä, miten tutkijat ja taiteen tekijät voivat yhdessä tehdä kaupunkiympäristöstä nautittavampaa, yllätyksellisempää, osallistuttavampaa ja vähemmän kulutuskeskeistä, sekä tuottaa samalla uutta tietoa. Ihan pienet elämykset ja oivallukset, aistien herättely, sekin riittää. Jatkossa olisi hienoa ottaa yhteistyössä muiden taiteen ja tutkimuksen tekijöiden sekä kaupunkilaisten kanssa haltuun tiloja ja toimia niissä toisin, auttaa tilassa kulkijoita havainnoimaan ja aistimaan ympäristöään ja omaa kokemustaan eri tavalla, sekä parhaimmassa tapauksessa jakamaan kokemuksensa toisten kanssa. Ehkä myös avata ja paljastaa sekä monimuotoistaa itsestään selvinä pitämiämme tai näkymättömäksi jääviä rakenteita (ja konkreettisesti paikkoja, tiloja, epätiloja ja äänimaisemia).
Minua kiinnostaa myös puhtaasti tilojen estetiikka ja “tuntu” sekä se millaiseen toimintaan ne käyttäjiään inspiroivat ja millaisia tunteita ne meissä herättävät. Tällä hetkellä olen erityisesti kiinnostunut äänimaiseman ja kehon yhteydestä. Liikkeen ja tanssin ammattilaisten, audiovisuaalisen ja muiden alojen taiteilijoiden, sekä eri alojen tutkijoiden ja mahdollisesti kaupunkisuunnittelua tekevien tahojen yhteistyö olisi hedelmällistä monella tavalla.
Mediatutkimuksen näkökulmasta minua kiinnostaa se, miten mediateknologian avulla voi – ei etäännyttää – vaan nimenomaan herkistää kokijaa ympäristöönsä. Näkemään, kuulemaan ja aistimaan paikkaa ja vaikkapa sen erilaisten käyttäjien tarinoita, muistoja ja kokemuksia. Limittyvät virtuaaliset ja fyysiset tilat, paikan siirtäminen ja jaetut paikkakokemukset – siinä sarkaa tulevaan tekemiseen!
Digitaalisen viestinnän asiantuntija (monimedia, keskitetyt palvelut)
Aalto-yliopisto
TaM
Jäsen