Planetaarinen sosiaalipedagogiikka uudistaa ihmisen maailmayhteyden

Arto O. Salonen & Erkka Laininen

Suomi on talouskasvuriippuvainen yhteiskunta, jossa hyvinvointia pyritään parantamaan materiaalista kulutusta lisäämällä. Resepti toimi hyvin äärimmäisessä köyhyydessä kamppailevassa Suomessa.

Tänään elämme ennennäkemätöntä yltäkylläisyyden aikaa ja edessämme on toisenlaisia ongelmia. Ilmastonmuutos, kuudes sukupuuttoaalto ja luonnonvarojen nopea hupeneminen ovat seurausta etenkin vauraiden maiden tavasta lisätä kansalaistensa hyvinvointia.

Vaurastumisen aikaansaaman riippumattomuuden piti tuoda mukanaan vapaus, mutta se johtikin elämän merkityksettömyyteen. Talouskasvutarpeen kiihdyttämä työelämän ja koulutuksen suorituskeskeisyys uhkaa niin aikuisväestön kuin nuortenkin mielenterveyttä. Ajassamme ihmisen arvokkuus määrittyy yhä kapeammin taloudellisen hyödyn ja osaamisten kautta.

Kasvavaksi ongelmaksi on muodostumassa myös planetaaristen kriisien aiheuttama ahdistus. Nuorten usko ja voimaantuminen kehityksen suunnan muuttamiseen vaikuttaa heikolta. Aineellisen hyvän kasvattamisen seurauksena syntyneet ekologiset kriisit näyttävätkin kääntyneen samalla ihmisyyden kriisiksi.

Olemme Suomessa onnistuneet kiipeämään tikapuiden yläpäähän monella mittarilla katsottuna. Tulevaisuuden kriisiytyminen herättää kuitenkin kysymyksen siitä, nojaavatko tikapuumme oikeaan seinään.

Kuinka oppimisemme olemaan yhtä maailman kanssa?

Viimeisten vuosisatojen aikana syntyneet uskomukset ihmislajin erityislaatuisuudesta ovat opettaneet nykyihmisen elämään harhakuvitelmassa siitä, että voimme selvitä ilman luontoa viisautemme avulla. Niinpä ekologista kriisiäkin pyritään ratkaisemaan teknologian keinoin.

Teknologioita tarvitaan, mutta ne eivät yksin ratkaise ongelmaa. Näköpiirissä ei ole uskottavaa polkua siihen, että voisimme jatkaa nykyistä elämäntapaamme innovoimalla ympäristöongelmat pois huolistamme.

Keskittyminen teknologiaa ja taloutta palvelevien tietojen ja taitojen oppimiseen ei siten näytä tuovan meille uutta toiveikasta näkymää tulevaisuuteen. Vallitsevan kulttuurin uudistamiseen tarvittaisiin kipeästi oppimista olemaan yhtä maailman kanssa.

Maailmayhteys hahmottuu tilan, moraalin ja ajan kautta

Sosiaalipedagogiikka pystyy vastaamaan vaikuttavasti kulttuurisen muutoksen haasteeseen, sillä se on kautta aikojen tuottanut uusia jaettuja merkityksiä ja vahvistanut kansalaisten toimijuutta. Perinteinen sosiaalipedagogiikka on keskittynyt yksilön ja yhteisön välisen suhteen tarkasteluun.

Juuri julkaistu planetaarisen sosiaalipedagogiikan teoria (Salonen, Laininen, Hämäläinen ja Sterling 2023) avartaa ihmisen elämän tarkastelua yhteisöjä ja yhteiskuntaa laajempaan planetaariseen kontekstiin. Se tarjoaa näkymän yhteiskuntaan, jossa opitaan maailmayhteyden rakentamista tutkimalla tilan, moraalin ja ajan ulottuvuuksia jokapäiväisessä elämässä.

Tilaan liittyvä arkielämän ulottuvuus konkretisoituu siinä, kuinka talouden, tuotantoketjujen ja tietoverkkojen kautta verkottuneessa globaalissa maailmassa vaikutamme jokapäiväisillä valinnoillamme muiden ihmisten elämään ja ympäristön tilaan jopa toisella puolella maapalloa. Ilman systeemistä ymmärrystä tämä tosiasia jää tunnistamatta.

Monitahoinen kytkeytyminen maailmaan – uudistuva maailmayhteys – herättää kysymyksen moraalisen kehämme laajuudesta: tulisiko meidän tuntea myötätuntoa lähimmäistemme lisäksi myös itsestämme etäällä olevia ihmisiä ja luontoa kohtaan? Pitäisikö suklaansyöjän naapureiksi mieltää länsiafrikkalaiset kaakaontuottajat? Ja onko Suomessa kasvanut broileri suomalainen, jos sen ruokana on brasilialaisilla pelloilta tuotettu soija?

Ajallinen ulottuvuus yhdistää meidät historiaan, mutta samalla myös tulevien sukupolvien elämään. Millaisia valintoja tulisi tehdä tänään, jotta tulevat sukupolvet voisivat olla meistä ylpeitä? Hyvää tulevaisuutta ei voi rakentaa ilman ymmärrystä menneestä. Sen lisäksi tarvitaan kykyä toivottavien tulevaisuuksien kuvitteluun ja niiden todeksi tekemiseen tässä hetkessä tapahtuvien tekojen kautta.

Planetaarisessa sosiaalipedagogiikassa ihmisen oma maailmayhteys uudistuu siten
a) sisäistämällä jokapäiväisen elämän kytkeymistä paikalliseen, alueelliseen ja globaaliin todellisuuteen, b)  avartamalla omaa huolenpidon piiriä läheisistä koko ihmiskuntaan, ei-inhimilliseen todellisuuteen ja tuleviin sukupolviin saakka, sekä c) vahvistamalla tietoisuutta omasta paikasta menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumossa.

Maailmayhteys rakentuu tietämisen ja kokemuksen tasoilla

Eheämmän maailmayhteyden omaksuminen ei perustu valmiin oppirakennelman välittämiseen oppijalle, vaan oppijan omaehtoiseen täydemmäksi ihmiseksi kasvamiseen. Planetaarinen sosiaalipedagogiikka tarjoaa ihmiselle tutkimusmatkan omaan itseen ja ympäröivään todellisuuteen.

Ihminen tutkii ja ihmettelee maailmaa ja itseään tutkijana, taiteilijana ja henkisenä olentona työvälineinään rohkea ja luova kokeileminen, dialogisuus ja pysähtyminen. Maailmasuhdetta uudistavan oppimisen avulla ihminen tulee tietoiseksi yhteydestään ihmisiin ja muuhun luontoon tunteiden, kehon ja mielen tasoilla.

Kokemus kytkeytymisestä osaksi ihmiskuntaa, luontoa ja tuleville sukupolville jäävää perintöä synnyttää elämään merkityksellisyyden tunnetta. Samalla se vahvistaa planetaarista toimijuutta, joka ilmenee vallitsevaa kulttuuria ja yhteiskuntaa uudistavina tekoina.

Tutkimus syventää planetaarista sosiaalipedagogiikkaa

Planetaarinen sosiaalipedagogiikka on oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen perustuva vastaus aikamme kriiseihin, jotka kytkeytyvät ekologiseen ja sosiaaliseen todellisuuteen. Teorialla on runsaasti sovelluskohteita niin formaalissa koulutuksessa kuin informaalin oppimisen kentällä esimerkiksi työelämässä ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden parissa.

Suomessa tehdään runsaasti planetaarisen sosiaalipedagogiikan teoriakehykseen kytkeytyvää tutkimusta, joka syventää sitä esimerkiksi sivistyksen, eettisyyden, hyvinvoinnin, transformatiivisen oppimisen sekä taiteen ja kehollisuuden näkökulmista.

Seuraavaksi tarvitaan tutkimusta planetaarisen sosiaalipedagogiikan käytännön sovelluksista. Yksi tällainen tutkimus toteutuu Lapin ammattikorkeakoulun Managing Sustainability and Systems Change (MaSS) -YAMK-koulutusohjelman opiskelijoiden parissa vuosina 2023–2024.

Lähde: Salonen, Arto O., Laininen, Erkka, Hämäläinen, Juha & Sterling, Stephen (2023). A Theory of Planetary Social Pedagogy. Educational Theory 73(4). https://doi.org/10.1111/edth.12588

Kirjoittajista Arto O. Salonen toimii professorina Itä-Suomen yliopistossa alanaan sosiaalipedagogiikka (erityisesti kestävä hyvinvointi) ja Erkka Laininen puolestaan työskentelee suunnittelupäällikkönä opetus-, koulutus- ja kasvatusalojen OKKA-säätiössä.