Neljä ravintola-alan opiskelijaa – neljä näkemystä veganismista

Veera Vihmaa

Pääsin Tampereen yliopiston Ympäristökasvatuskokeilut-kurssilla tekemään yhteistyötä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kanssa osana heidän Kestävä kehitys -viikkoaan. Teema haluttiin tänä vuonna näkyvän erityisesti ruuassa, minkä vuoksi vietin viikon keittiössä ravintola-alan opiskelijoiden kanssa valmistaen vegaanisia ruokia ja keskustellen vihreistä arvoista hyödyntäen pedagogista osaamistani. Kokeilu osoitti, että se edellytti itseni julkista politisoimista. Tämä oli odotettua kuormittavampaa. Toisaalta pääsin todistamaan, että vegaaniruuan suosimiseen on useita eri syitä ja vaikeista aiheista keskustelemisen on mahdollista, kun keskustelukumppania kohdellaan näkemyseroista huolimatta kunnioittavasti.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista (2014) sana kestävä löytyy 179 kertaa. Se on liki 26 kertaa useammin kuin toisiksi uusimmassa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004). Ilmasto- ja ympäristökasvatukselle ei ole kouluissa omaa oppiainetta, mutta kestävä kehitys ja ilmastonmuutos ovat teemoja, jotka halkovat läpi jokaisen oppiaineen. Erityisesti tunteiden käsittelyn rooli on kasvanut ilmastoaiheista keskusteltaessa (Pihkala, 2017). Nykyään ympäristöasiat otetaan huomioon päätöksenteossa myös useissa yrityksissä – ja hyvä niin, kunhan vihreiden arvojen edistäminen ei rajoitu yhteen teemaviikkoon tai ole osa jonkin brändin kilpailukyvyn ylläpitämistä viherpesun voimin. Ihmismielen huolen kantokyky (pool of worry) on onneksi (tai epäonneksi) rajallinen, minkä vuoksi pitkään pinnalla olleisiin aiheisiin turtuu (Stocknes, 2015). Vierailuni aikana minulle selvisi, että nuoret aikuiset, jotka ovat koko lyhyen elämänsä eläneet vihreiden tuulten puhaltaessa, ovat jo väsyneitä aiheeseen ja suhtautuvat varauksellisesti Keke-viikon tapaiseen tempaukseen. Silti he painottavat jokaisen tekevän omat valintansa. Suhteessa siihen, että olin viikon alussa heille täysin tuntematon ja vegaanireseptit mukanaan tullut hihhuli yliopistolta, minut otettiin rennosti mukaan porukkaan ja opetettiin hyvällä tapaa talon tavoille.

Neljä E:tä

Humanistisessa maantieteessä pääpaino on ilmiöiden ja asioiden ymmärtämisessä niiden selittämisen sijaan (Häkli, 1999). Humanistina olen lähtökohtaisesti kiinnostunut siitä, miten asiat määritellään ja miten eri ihmiset voivat kokea asiat hyvin monin tavoin. Tämä kurssi, johon vierailunii liittyi,  ei ollut poikkeus, ja halusin kokeiluni aikana selvittää, mitä ajatuksia Kestävä kehitys- ja vegeviikko nuorissa ravintola-alan opiskelijoissa herättää. Pedagogisessa mielessä olin kiinnostunut keinoista, joita vaikeista aiheista keskustellessa oli syytä käyttää. Yli-Panula ym. (2020) listaavat yleisimmiksi opetusmenetelmiksi kyselevän opetuksen, opetuskeskustelut, ryhmätyön sekä opettajakeskeisen opettamisen silloin, kun opetetaan ilmastonmuutosta. Niinpä avasin Keke-viikon pitämällä lyhyen alustuksen teemaviikosta, jossa kerroin, että vegaanisen ruokavalion suosimiseen on useita syitä. Esittelin nämä syyt neljänä E:nä: ekologisuus, eläinten oikeudet, edullisuus ja elämänlaatu. Elämänlaadulla viittasin yksilön omaan terveyteen. Tällaisen opettajajohtoisen alun jälkeen jaoin opiskelijat ryhmiin järjestämään WWF:n ruokakortit järjestykseen annoksen vastuullisuuden ja hiilijalanjäljen mukaan. Salin puolella pidetystä alustuksesta siirryimme keittiöön valmistamaan päivän ruokia. Raaka-aineiden pilkkominen osoittautui loistavaksi oheistoiminnaksi kysellessäni kyseisen päivän työparini ajatuksia Keke- ja vegeviikosta. Koska kyseessä ei ollut virallinen haastattelu, vaan pikemminkin keskustelua, toi ruuan valmistaminen siihen kaivattua rentoutta. Opiskelijat näkivät jutustelut toissijaisina ruuan valmistamiseen verrattuna, mutta minulle ne olivat tietysti pääsyyni viettää viikko keittiössä tutkimusta tekemässä.

Ympäristöahdistusta vastaan

Pihkala (2019) on koonnut ympäristöahdistusta käsittelevään teoksessaansa ohjeet, kuinka puhua kestävämmän tulevaisuuden puolesta muille.Erityisesti on tärkeää: 1) hallita omat tunteensa, 2) valita oikea aika ja paikka sekä 3) kunnioitettava toisen tilannetta ja mielipiteitä. Omaa suhtautumistani kestävään kehitykseen ja ympäristöahdistukseen olin jo ehtinyt käsitellä eikä tarkoitukseni ollut käännyttää ketään. Sitä faktaa ei kuitenkaan voinut sivuuttaa, etteivät opiskelijat olisi tienneet asenteistani vegaaniruokaa ja ympäristöasioita kohtaan. Olinhan siellä vapaaehtoisena palkatta käynnistämässä viikkoa pirteällä slideshowlla ja opettamassa heitä turvottamaan soijasuikaleita.

Listan toiseen kohtaan, eli paikkaan ja aikaan, en juuri voinut vaikuttaa, sillä keittiössä oli hektistä ja jokaista tarvittiin koko ajan. Sen vuoksi keskusteluita käytiin avoimessa tilassa, joka oli täynnä hälinää ja opiskelukavereita. Kuten edellä totesin, yhteinen puuha toi keskusteluihin luontevuutta samoin kuin minun ja keskustelukumppanieni pieni ikäero. Lisäksi koen, että ajatusten vaihtamiseen vaikutti myönteisesti pyristelyni irti opettaja-oppilas -asetelmasta kohti vertainen-vertaiselle -keskusteluyhteyttä. Kun lounastauolla keittiön henkilökunta jäi alakertaan syömään ja opiskelijat puolestaan kantoivat tarjottimensa yläkertaa syödäkseen siellä, hipsin sinne heidän perässään.

Mielestäni kaikkein tärkein ohjenuora mistä tahansa mielipiteitä jakavasta aiheesta keskustelemiselle on toisen ihmisen tilanteen ja mielipiteiden kunnioittaminen. Tämä onnistui molemminpuolisesti kaikissa käymissäni keskusteluissa ja olen siitä hyvin kiitollinen. Vaikkei esittämiini kysymyksiin ollut oikeita tai vääriä vastauksia, yllätyin siitä, miten vaikeaa minun oli kuunnella ihmistä, joka oli kanssani täysin eri mieltä, tai ihmistä, jonka väitteet eivät olleet faktapohjaisia. Tiedostin jo ennen tätä kokeilua ihmisen arvomaailmaan vaikuttavan vahvasti esimerkiksi vanhemmat sekä kulttuuri, mutta näiden keskusteluiden myötä ymmärrän niiden painoarvon vielä selvemmin.

Havaintoni käydyistä keskusteluista

Kävin keskusteluja neljän ravintola-alan opiskelijan kanssa. Otos ei ole kovin suuri, joten tulosten yleistettävyyteen kannattaa suhtautua varauksella. Tosaalta se ei tämän kokeilun tarkoitus edes ollutkaan. Opiskelija A kokee ympäristöahdistusta, ja sen myötä hän näkee teemaviikon tärkeänä. Vegaaniruoka kiinnostaa häntä, mutta hän ei ole perehtynyt siihen sen syvemmin. Toisinaan opiskelija kuitenkin tekee kasvisruokaa, mutta korostaa sen maustamisen tärkeyttä. Hän koki herätteleväksi kokemuksesi aiemman työn siipikarjalinjastossa, jossa lihankulutuksen määrä konkretisoitui. Mikäli hän lisäisi ruokavalioonsa vegaaniruokia, olisi neljästä E:stä syynä ensisijaisesti ekologisuus. Opiskelija A vastaa monilta osin kuvausta 2020-luvun nuoresta, jota ilmastonmuutoksen hidastaminen kiinnostaa, mutta ei välttämättä kuitenkaan niin paljoa, että se näkyisi mittavina tekoina sen puolesta. Huoli ympäristön tilasta kuitenkin kulkee mukana.

Opiskelija B:llä puolestaan vegaaniviikko ei herätä ilonkiljahduksia, mutta ei ärtymystäkään. Hän ei usko vegaaniruuan olevan ratkaisu ilmastonmuutokseen tai ylipäätään edes hyväksi ihmiselle. Opiskelija B perustelee mielipiteensä vegaaniruuan epäterveellisyyden sen sokeripitoisuudella. Soijaa, josta esim. tofu ja useat muut kasvisproteiinin lähteet on valmistettu, hän vastustaa niiden epäekologisuuden takia. Etelä-Amerikan metsät kaadetaan soijapelloiksi, mikä on luonnon monimuotoisuudelle toki ongelma, mutta tosiasiassa kolme neljäsosaa soijasadosta käytetään kasvisproteiinin sijaan eläinrehuksi (Koistinen, 2020). Opiskelija kokee suurimmaksi uhaksi maapallolle olevan ruokahävikki, jota EU:n turhan tarkat säädökset lisäävät. Hän harmittelee sitä, että he joutuvat päivän päätteeksi heittämään suuren määrän ruokaa roskiin, sillä linjastossa ollutta ruokaa ei säädösten takia saa enää seuraavana päivänä tarjoilla. Aiemmin he saivat myydä ruokaa ResQ-sovelluksessa, mutta ruokamyrkytysepäilyjen jälkeen tämäkään ei ole heille enää mahdollista. Toinen uhka maapallolle on hänen mukaansa liikakulutus, johon useimmiten naiset syyllistyvät ostaessaan kaikkea turhaa, kuten vaatteita ja puhelimia.

Opiskelija B tiedostaa kulttuurin vaikuttavan jokaisen tapoihin toimia ja toteaakin hänen luultavasti ajattelevan näin, koska on amerikkalainen. Pohjois-Amerikassa lihan syöminen on osa kulttuuri-identiteettiä ja liharuoka on vegaaniruokaa huomattavasti halvempaa. Opiskelija B:llä on myös henkilökohtainen suhde lihantuotantoon, sillä hänen perheellään on farmi, jossa kasvatetaan nautoja. Muistellessaan ruokaostosten tekemistä Etelä-Amerikassa, hän kertoo, ettei siellä ollut varaa käydä suomalaisia lähimarketteja vastaavissa kaupoissa, vaan ruoka ostettiin torilta paikallisilta myyjiltä. ”Suomessa se on toisinpäin”, hän nauraa. Lopuksi hän pohtii kulttuurin vaikutusta hävikin kanssa toimimiseen. ”Minun kulttuuriin kuuluu se, että ruokaa jaetaan, viedään kotiin lapsille, jos on jäänyt yli, mutta kaikissa kulttuureissa näin ei ole tapana, kuten esimerkiksi opiskelija A, joka on aasialainen, ei melkein koskaan ota [ruokaa mukaan], koska se ei kuulu hänen kulttuuriinsa.” Mikäli opiskelija B lisäisi omaan ruokavalioonsa enemmän kasvis- tai vegaaniruokia, voisi syynä olla neljästä E:stä edullisuus.

Opiskelija C taas toteaa suoraan, ettei Keke- tai vegeviikko kiinnosta häntä ja ettei aihe kosketa häntä lainkaan. Kasvis- tai vegaaniruoka ei hänelle täysin uutta ole, sillä tämä on maistanut kasvisyöjäsiskonsa tekemiä ruokia. Maistamisesta huolimatta ne eivät ole häntä vakuuttaneet, sillä lihankorvikkeiden maku ei ole hänen mieleensä – saati ajatus siitä, että ne ovat jonkin korviketta. Ilmastonmuutos ei opiskelija C:n mielestä tietenkään ole hyvä asia, mutta hän ei kuitenkaan koe siitä ahdistusta. Hän pyrkii omilla teoillaan, kuten julkisen liikenteen käyttämisellä, kantamaan kortensa kekoon ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. ”Olen päättänyt, etten tarvitse ajokorttia, ellen muuta johonkin pikkukaupunkiin”, hän toteaakin. Mikäli opiskelija C lisäisi omaan ruokavalioonsa enemmän kasvis- tai vegaaniruokia, olisi syynä ehdottomasti neljästä E:stä elämänlaatu eli oma terveys.

Neljäs haastateltavistani eli opiskelija D suhtautuu teemaviikkoon epäilevästi ja tunnustaa Kestävän kehityksen -viikon tuntuvan imagon kohotukselta. Opiskelija D on itse pääasiassa vegaani. Hänen vanhempansa välillä innostuvat kasvisruuasta: ”Lapsuudesta muistan sellaisen kasvissosekeittopäivän. Tavoitteena oli syödä kerran viikossa kasvisruokaa.” Hän toteaa, että kotona ruokailusta on tehnyt helppoa se, ettei hän ole ehdoton asian suhteen. Opiskelija D päätyi kokeilemaan vegaanista elämäntyyliä aiemman kumppaninsa myötä oltuaan aiheesta ensin itse pidempään kiinnostunut. Sitten kuitenkin opiskelijan tutun tuttu hyvinvointialalta muistutti, ettei ole hyvä kieltää kaikkea itseltä, sillä sekin voi olla ihmiselle haitallista. Opiskelijan kertomuksista voimme huomata läheisten suhtautumisen merkityksen myös ruokavaliokysymyksissä.

”Koen ruuanlaiton olevan paljon jännittävämpää ja mielenkiintoisempaa kasvisruokana tai vegaanisena”, opiskelija D jatkaa. Kasvisruuissa mausteiden käyttö on ravintola-alan opiskelijan mukaan vaativampaa kuin liharuuissa. Kasvis- ja vegaaniruokavalion myötä hän on kuitenkin oppinut käyttämään mausteita. ”Tämäkin jälkiruoka olisi ollut mielenkiintoisempaa tehdä vegaanisena”, hän toteaa moussesta kvenellejä muotoillessaan. Opiskelijaa mietityttää, miten tulevaisuudessa ravintoloissa toimitaan, jos vegaanisten tuotteiden hinta laskee maitotuotteita alemmaksi. Silloin tarkoituksena ei välttämättä edes olisi tehdä vegaanista ruokaa, vaan siitä tulisi sitä ns. vahingossa. Kokkina hän maistaa kaikkia tekemiään ruokia eikä häntä ärsytä liharuokien käsittely – jokainen tekee omat valintansa. Se mikä häntä ärsyttää on, jos kasvisruuat tai vegaaniruuat tehdään vain sinnepäin; tulee käyttää hyviä raaka-aineita ja maustaa oikein. ”Ärsyttää, jos nämä ruuat tehdään vain, jotta listalle saadaan nostettua jokin kasvisruoka. Mielestäni niihin tulisi panostaa ihan yhtä lailla kuin muihinkin ruokiin”, hän toteaa. Opiskelija uskoo kuitenkin, että konkreettiset parannusehdotukset kasvisruokien valmistamiseen otettaisiin vastaan ilman naurunalaiseksi joutumista. Loppuun hän lisää kysynnän vaikuttavan paljon siihen, mitä he voivat tarjota.

Neljästä E:stä syynä vegaaniin ruokavalioon hänellä oli huoli eläinten elinoloista. Jos tuotantolihaa syötäisiin vähemmän, niiden elinolot voisivat olla paremmat. ”Tällöin lihaa saatettaisiin raaka-aineenakin arvostaa enemmän”, opiskelija summaa.

Johtopäätökset

Lyhyt kokeiluviikko äänekkäässä keittiössä erilaisten persoonien seassa poikkesi kaikin mahdollisin tavoin arkisesta opiskelusta hiljaisessa kirjastossa läppärin edessä kyhjöttäen. Onnistuin muutamien päivien aikana pääsemään porukoihin sisään sekä oppimaan keittiön yhteisön kirjoittamattomia sääntöjä. Parasta viikossa olivat ne hetket, kun pystyin olemaan opiskelijoiden kanssa  samalla tasolla ja keskittymään falafelien pyörittämiseen tai lattian luuttuamiseen. Tämä onnistui ainoastaan silloin, kun olin saanut siltä päivältä ”pakollisen” keskustelun käytyä, suljettua sanelimen ja pyyhittyä Vege-Veera -leiman otsastani, (joka ei koskaan täysin kaikonnut, vaikka kuinka hinkkasi). Vaikka vierailustani toki sovittiin ylemmän portaan kanssa, henkilökunta otti minut innokkaana vastaan ja opiskelijat osoittautuivat huipputyypeiksi, havahduin silti siihen, miten henkisesti kuormittavaa yksin jonkin asian puolesta puhuminen on yhteisössä, joka ei ”tilannut” sinua.

Kun mietin kokeilun tavoitetta eli nuorten ravintola-alan opiskelijoiden mielipiteiden kuulemista Kestävä kehitys- ja vegeviikosta, sain selville, että aihe herättää hyvin erilaisia tunteita kuten esimerkiksi ahdistusta, välinpitämättömyyttä, ärtymystä, epäuskoa, uteliaisuutta ja toivoa. Mielenkiintoista oli, että neljästä eri syystä vegaanisen ruuan puolesta, jokainen neljästä keskustelukumppanistani valitsi eri syyn, joka puhutteli heitä itseä. Ymmärsin perheen ja kulttuurin vaikuttavan heidän arvomaailmaansa hyvin vahvasti, mutta huomasin sen myös olevan asia, jonka osa opiskelijoista tiedosti. Ruuanlaitto osoittautui pedagogisesti sopivaksi oheistoiminnaksi, jotta keskustelutilanteista ei tullut liian vakavia, vaikkei aiheet kevyitä olleetkaan. Samoin uskon viettämäni ajan heijastuneen keskustelujen syvyyteen – mikäli olisin käynyt Tredussa vain ”suorittamassa haastattelut” osallistumatta kaikkeen muuhun toimintaan, veikkaan, että ajatusten vaihto olisi jäänyt varsin yksipuoliseksi. Kaikesta huolimatta aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen – tai pikemminkin, koska aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen – tiedän, mihin soppaan en lusikkaani tulevassa maisteritutkielmassani ainakaan aio työntää.

Lähteet

Häkli, J. (1999). Meta Hodos: Johdatus ihmismaantieteeseen. Tampere: Vastapaino.

Koistinen, M. (2020). Soija syynissä: Ruuaksi, rehuksi vai boikottiin? Näkökulmat. WWF. https://wwf.fi/uutiset/2020/01/soija-syynissa-ruuaksi-rehuksi-vai-boikottiin/

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Opetushallitus.

Pihkala, P. (2019). Päin helvettiä?: Ympäristöahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja, Print.

Stoknes, P. E. (2015). What We Think About When We Try Not to Think About Global Warming: Toward a New Psychology of Climate Action. White River Junction, Vermont: Chelsea Green Publishing, Print.

Kirjoittaja Veera Vihmaa opiskelee luokanopettajaksi Tampereen yliopistossa