06
loka

Millaista ilmasto-osaamista sinulla on?

Jussi Tomberg

Tämän päivän seiskaluokkalaiselle tehdään otsikon mukainen kysymys suuren suomalaisen yrityksen työhaastattelussa vuonna 2030, jolloin hän on juuri valmistunut korkeakoulusta. Suomalaisen koulun kasvatti voisi vastata siihen näin:

Päiväkodissa meitä opetettiin kierrättämään ja ulkona olimme vähintään puolet päivästä. Lähiluonto tuli tutuksi ja vieläkin tunnen hyvin kaikki lähialueen kasvit ja eliölajit. Viihdyn hyvin luonnossa ja käyn ainakin pari kertaa vuodessa vaellusreissun kansallispuistossa. Muistan hyvin myös paikallisen luontokoulun retket ja usein kävimme perheen kanssa luontosunnuntaita viettämässä. Sellaisia järjestettiin keväisin ja syksyisin.

Yläkoulussa olin mukana Vihreälippuraadissa, tuntui luontevalta mennä mukaan ympäristövaikuttamaan. Lasten ja nuorten kaupunkikokouksessa saatiin mm. läpi se, että muovia alettiin kierrättämään myös kouluissa. Meillä oli jopa yhteinen toimikunta koulun ruokalan ja kiinteistönhoidon kanssa. Istutettiin marjapensaita koristekasvien sijaan ja saatiin kerran jaksossa ilmastoruokaviikko, jonka listaan saimme itse vaikuttaa.

Lukioaikana järjestettiin opiskelijakunnan kanssa ilmastomielenosoituksia. Siitä tuli vahva olo ja halu toimia vielä ponnekkaammin ympäristön hyväksi. Meillä oli opiskelijoiden ilmastopaneeli, johon kuului lukiolaisten lisäksi korkeakoulututoreita. Korkeakouluopinnoissa osallistuin kokonaisuuksiin, jossa ilmastonmuutosta mietittiin mahdollisimman monialaisesti. Nämä opinnot pystyin aloittamaan jo lukioaikana.

Suomi aikoo olla hiilineutraali viidentoista vuoden kuluttua. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan meillä on kiire kouluttaa ihmisiä, jotka pystyisivät olemaan mukana viemässä Suomen taloutta kohti hiiletöntä tulevaisuutta. Elinkeinoelämän keskusliitto esittää, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen aloituspaikat olisi remontoitava kohti kestävyysosaamista. Koodaripulasta on puhuttu pitkään, mutta ilmeisesti on tarvetta muunlaiseenkin osaamiseen? Tarvitaan ilmasto-osaajia. Ilmasto-osaaminen yhtä tärkeää, kuin uimataito. Ilmasto-osaaminen rakennetaan kasvatuksella.

Jussi Tomberg on kestävän tulevaisuuden kehittäjäopettaja Oulun kaupungilla ja toimii projektikoordinaattorina Opetushallituksen rahoittamissa ”Ilmastonmuutos lukioihin” ja ”Kohti vuotta 2030” -hankkeissa

Kuva: Jussi Tomberg

You are donating to : Greennature Foundation

How much would you like to donate?
$10 $20 $30
Would you like to make regular donations? I would like to make donation(s)
How many times would you like this to recur? (including this payment) *
Name *
Last Name *
Email *
Phone
Address
Additional Note
paypalstripe
Loading...