Mikä ihmeen kulttuurisesti kestävä kasvatus?

Marja Laine

Sain työpöydälleni loppuvuodesta 2010 uuden hankkeen vetovastuun. Hankkeen tarkoituksena oli edistää kulttuurisesti kestävää kasvatusta. Mikä oli tämä kestävän kehityksen kulttuurinen ”pilari”, joka tuntui olevaan määrittelyltään raakile, jopa ristiriitainen?

Sain avukseni työstämään kulttuurisesti kestävän kasvatuksen määrittelyä ja edistämistä lähes sata asiantuntijaa. Teemaa pohdittiin sähköisten kyselyiden sekä fokusryhmätapaamisten avulla. Lopulta aineistoa oli kertynyt kirjan verran. Julkaisimme kasvatusalan ammattilaisille suunnatun ”Kestävä kasvatus – kulttuuria etsimässä” e-kirjan vuonna 2013. Kirjan tavoitteena oli kertoa mitä kulttuurisesti kestävä kasvatus on, mutta myös antaa käytännön esimerkkejä kulttuurisesti kestävän toiminnan toteuttamiseksi kouluissa ja päiväkodeissa.

Jatkoin teeman käsittelyä, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö oli halukas rahoittamaan edelleen kulttuurisesti kestävän kasvatuksen edistämistä kouluissa ja päiväkodeissa. Lähdin rakentamaan yhdessä mm. Espoon kunnan kanssa opettajien ja päiväkodin työntekijöiden arkityötä helpottavaa verkkopalvelua, materiaalipankkia. Julkaisimme konkreettisen työkalun kasvattajille osoitteessa www.kulttuurinvuosikello.fi. Palvelu kasvaa koko ajan ja statistiikan mukaan käyttäjät myös palaavat sen äärelle.

Motivaatiotani kulttuurisen kestävyyden teoreettisempaan käsittelyyn kasvatti  Helsingissä järjestetty kansainvälinen kulttuurista kestävyyttä käsittelevä seminaari ”Culture(s) in sustainable futures”, jonka kautta pääsin tutustumaan mm. Julian Agyemanin oikeutetun kestävyyden käsitteeseen. Agyeman tuntui sanallistavan omissa tutkimuksissaan omat hatarat ajatukseni siitä, ettei kasvatus ole aidosti vaikuttavaa, jos se ei huomio oppijan kulttuurista ja sosio-ekonomista taustaa.

Agyemanin avulla opin esimerkiksi toiseuden käsitteen merkittävyydestä. Toiseuden tunnustaminen on keskeinen oikeudenmukaisuuden ulottuvuus monikulttuurisessa ja kansainvälisessä Suomessa. Kyvyttömyys tunnistaa etuoikeutemme suhteessa ”toiseen” voi aiheuttaa esimerkiksi väärintulkintoja vähemmistöjen osallistumattomuudesta tai epäaktiivisuudesta kehittämisprojekteissa. Esimerkkinä etuoikeuksien näkymättömyydestä voi toimia lähiruokadiskurssi, jota on käyty lähinnä valkoisen keski- ja yläluokan piirissä ja se on keskittynyt ekologiseen kestävyyteen, pienyritysten sekä terveyden ja ravitsevuuden näkökulmiin. Toisen tunnustamisen haasteellisuus näkyy siinä, että lähiruokaa koskevasta keskustelusta on puuttunut selkeä tietoisuus valtaväestöön kuulumattomien, maahanmuuttajien ja pienituloisten mahdollisuuksista vaikuttaa terveellisen ja kulttuurisesti soveliaan ruoan tuottamiseen, sen saatavilla olemiseen ja käyttämiseen ravinnoksi. (Agyeman 2013.) Lisäksi on huomattu, että lähiruokatoiminta voi synnyttää ulkopuolelle sulkevaa, protektiivista ja homogeenisyyttä vaativaa lokaalisuutta (Hinrichs 2003).

Jos lapsi tai nuori ei koe olevansa hyväksytty tai jos hän ei koe tulevansa kuulluksi, voi hänen sitoutumisensa kestävään tulevaisuuteen tähtäävään kasvatukseen olla heikkoa. Väitöskirjatutkimuksessani osoitan, että kulttuurinen ja sosio-ekonominen tausta ovat merkittäviä, mutta usein ohitettuja, tekijöitä ympäristökasvatuksessa ja kestävän kehityksen kasvatuksessa. Seuraava etappi kulttuurisesti kestävän kasvatuksen saralla on kuitenkin jo luvassa: näppäimistöni naputtelee opetussuunnitelman mukaisia kulttuurisesti kestävän kasvatuksen oppimistavoitteita!

Lue lisää:

• Laine, Marja ”Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen koulutus- ja kehitystarpeet”. Kasvatus 5/2017.
• Laine, Marja ”Culture in Sustainability – Defining Cultural Sustainability in Education”. Discourse and Communication for Sustainable Education 7(2), 52–67, 2016.
• Laine, Marja (toim.) ”Kestävä kasvatus – kulttuuria etsimässä ”Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja 6, 2013.

Marja Laine on kulttuuriperintökasvatuksen erityisasiantuntija ja tohtorikoulutettava Koulujen monet kielet ja katsomukset KUSKI-hankkeessa. Hän tutkii kulttuurisesti kestävän kasvatuksen määrittymistä, koulutus- ja kehitystarpeita sekä tulevaisuuden suuntia.