Ilmastokasvatusta vaiko globaalikasvatusta?
Ilkka Ratinen
Ilmastonmuutos on tavattoman monimutkainen ongelma ymmärtää ja ratkaista. Pelkällä luonnontieteellisellä tiedolla ei pahimmassa tapauksessa kuin lisätä ahdistusta ja toivottomuutta. Suomen Ilmastopaneelin mukaan kolossaalista ilmiötä täytyy lähestyä opetuksessa monipuolisesti ja monien eri oppiaineiden avulla. Oman käsitykseni mukaan ilmastonmuutoksen luonnontieteellisen perustan oppiminen tuntuu nostavan molemmat kädet kohti kattoa antautumisen merkiksi. Väitän, että alakoulussa kannattaa vain todeta, että ilmastonmuutosta tapahtuu, ja keskittyä opetuksessa enemmän muutokseen sopeutumiseen ja sen hillitsemiseen positiivisella tulevaisuusorientoituneella otteella.
Myöhäisemmissä opintojen vaiheessa ilmastonmuutosta voi alkaa tutkia systeemisesti monimutkaisena ilkeänä ongelmana. Unescon on tuoreessa globaalikasvatuksen raportissa (https://en.unesco.org/gem-report/) on 17 eri tavoitetta, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella ilmastonmuutokseen. Olen taipunut ajattelemaan, että pitäisikö meidän yleissivistävässä opetuksessa puhua enemmän globaalimuutoksesta ilmastonmuutoksen sijasta? Olisiko sittenkin hedelmällisempää liittää globaalimuutoksen ilmiöt kuten makean veden saatavuusongelmat, nälänhädät, pakolaisuusvirrat, uusiutuvien energian rivakka yleistyminen ja monet metsitysprojektit systeemisesti yhteen, jossa ilmastonmuutos olisi vain yksi osailmiö, jonka kautta globaalimuutosta peilataan? Opetuksen paradigmaattisen muutoksen paremmuudesta tai huonoudesta ei voi sanoa mitään varmaa ennen kuin sitä on perusteellisesti tutkittu.
Väitän, että alakoulussa kannattaa vain todeta, että ilmastonmuutosta tapahtuu, ja keskittyä opetuksessa enemmän muutokseen sopeutumiseen ja sen hillitsemiseen positiivisella tulevaisuusorientoituneella otteella.
Kannustan pohtimaan asiaa kehittämistutkimuksen näkökulmasta, minkä avulla voisi useiden syklisten kehittämisratkaisujen luoda globaalimuutoksen oppimista koskevaa teoriaa. Oppimista tukeva teoria voisi mahdollisesti tukeutua systeemiseen tiedonkäsitykseen, jossa pääpaino olisi nimenomaa eri systeemien välisen vuorovaikutuksen tarkastelussa. Oppijoiden systeemisen ajattelun tutkimuksissa on saatu selville, että heillä on vaikeuksia ymmärtää ilmiöiden dynaaminen luonne. Globaalikasvatuksessa ongelmaa voisi lieventää keskittymällä siihen, kuinka esimerkiksi lämpenevä ilmasto vaikuttaa paikallisesti ruuantuotantoon. Parhaimmillaan tällainen opiskelu auttaisi näkemään kokonaisuuksia. Ja tarkastelemalla globaalimuutoksen osailmiöitä vuorovaikutus kerrallaan rakentuisi ilmastonmuutoksestakin kokonaisvaltaisempi ymmärrys. Mosaiikkimaisesti rakentuvassa verkostossa voitaisiin käyttää apuna esimerkiksi taidekasvatusta. Olisin valmis kokeilemaan. Kuka lähtee messiin?
Dosentti FT, KT, Ilkka Ratinen toimii Jyväskylän yliopistossa luonnontieteen pedagogiikan ja opettajankoulutuksen lehtorina.
Kuva: pixabay.com
