Eläinkäänne ympäristökasvatuksen tutkimuksessa
Pauliina Rautio
”Lasten ja koirien” tutkimisesta on vihdoin siirrytty miettimään sitä minkälainen Kaisan ja Mustin suhde on; millä tavalla se ylläpitää ja mahdollistaa molemmille lajirajoja ylittävän elämänmuodon. Millä tavalla se on merkityksellinen kahden persoonan välinen suhde juuri nyt, eikä vain Kaisan tulevan aikuisuuden (empatian, sosiaalisuuden, vastuuntuntoisuuden, immuunijärjestelmän) kannalta. Ja millä tavalla sen muodostumista ja sen osapuolten asemia säätelevät kulloisetkin yhteiskunnalliset ja kulttuuriset normit.
Toisiin eläimiin liittyvää tutkimusta on viime aikoihin asti leimannut lajikeskeisyys ja luonnontieteiden tai psykologian painottuminen yhteiskuntatieteellisen tai kulttuurisen näkökulman sijasta. Eläimiä, myös ihmisiä, on mietitty ennen kaikkea lajinsa edustajina ja tutkimusasetelmat ovat tavoitelleet tietoa toisten eläinten hyödystä ihmiselle tai ihmisyydelle.
Ympäristökasvatuksessa on tutkittu erityisesti eläinten merkitystä ihmisen kasvussa ympäristövastuulliseksi ihmiseksi. Kuten yleisemmin ihmisen luontokontaktien kohdalla, myöskään eläinkontaktien tutkimuksessa ei olla kyetty näyttämään toteen syy-seuraussuhdetta, jonka mukaan eläinkontakteista seuraisi vastuullista käyttäytymistä toisia eläimiä kohtaan. Kenties eniten on tutkittu lemmikkien tai muiden läheisten eläinkontaktien merkitystä lasten empatiakyvyn kehittymiselle yleensä ja erityisesti luontoa ja toisia eläimiä kohtaan. Tulokset ovat ristiriitaisia – syy-seuraussuhdetta ei voida aukottomasti todeta.
Sen sijaan on ollut helppoa todeta, ilman tutkimuksiakin, mutta viime aikoina myös tutkitusti, että lapsilla on heille itselleen tärkeitä ja merkityksellisiä suhteita toisiin eläimiin. Ja että nämä suhteet eivät riipu eläimen lajista eivätkä ne synny siksi, että lapset haluaisivat kehittää sosioemotionaalisia taitojaan. Ne ovat kahden toisilleen merkityksellisen yksilön välisiä suhteita siinä missä lasten muutkin tärkeät suhteet. Ja ne muokkaavat molempia yksilöitä kuten muutkin tärkeät suhteet.
Eläinten ja ihmisten niputtaminen lajityypillisiksi kategorioiksi on saattanut hidastaa uuden tiedon tuottamista siitä minkälainen merkitys ihmisten ja toisten lajien kohtaamisilla on esimerkiksi ihmisten ympäristövastuullisuudelle. Yksilöt kun eivät kohtaa toisiaan ensisijaisesti lajeina, vaan jonkinlaisina yksilöinä, jonkinlaisissa tilanteissa. Kaikki yksilöt eivät vaikuta toisiinsa samalla tavalla, kaikkien väliset suhteet eivät ole samanlaisia, eivätkä merkitykselliset suhteet synny koskaan tyhjiössä. Siksi on kovin epämääräistä puhua universaalisti ja lajikeskeisesti ”ihmisten ja eläinten välisistä suhteista”, tai edes ”lasten ja koirien välisistä suhteista”.
Monen muun tieteenalan tai tutkimusalueen tavoin myös ympäristökasvatuksessa on tapahtumassa niin sanottu eläinkäänne (animal turn). Tämä tarkoittaa sitä, että ’eläinkysymys’ eli ihmisten ja toisten eläinten yhteiselo on otettu tarkasteluun yhtäältä laajemmin ja toisaalta myös syvemmällä tasolta.
Laajempi tarkastelu tarkoittaa avautumista yhteiskuntaan, kulttuureihin, politiikkaan ja talouteen; sitä, että ihmisten suhteita toisiin eläimiin on alettu tutkia ja ymmärtää ilmiöinä jotka liittyvät tiiviisti myös ihmisten väliseen sosiaaliseen tasa-arvoon, globaaliin talouteen sekä merkittäviin ympäristömuutoksiin. Syvempi tarkastelu tarkoittaa syventymistä erityisesti ontologisiin kysymyksiin: mikä on ’eläin’, miten erilaisia olemassaoloja voi ymmärtää uudella tavalla jos lajirajat ymmärretään käytännöllisinä konventioina? Kuka voi olla sukua tai perheenjäsen, jos läheisyyttä ei määritä taksonominen luokittelu vaan esimerkiksi yhteiseksi muodostunut arkiympäristö ja yksilöidenvälinen merkityksellinen suhde? Minkälaisia uusia yhteisöjä, arvoja ja eettistä vastuunkantoa voi syntyä? Mistä tulee ongelmallista?
Kenties tärkeimpänä eläinkäänne, myös ympäristökasvatuksessa, ohjaa kysymään ja tutkimaan niitä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia normeja, jotka säätelevät ihmisten ja toisten eläinten mahdollisuuksia kohdata: suosivat kohtaamispaikkana usein lautasta ja ohjaavat rapsutushetkiä eläintarhoihin. Uudenlaisten hypoteesien mukaan ihmisten ja toislajisten eläinten jaetut yhteisöt ja mahdollisimman moninaiset – myös ongelmiltaan – yhdessä elämisen muodot mahdollistaisivat aidon eettisen ja vastuullisen pohdinnan tässä ja nyt.
Yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta eläintutkimuksesta kiinnostuneiden kannattaa myös merkitä kalentereihinsa Suomen ensimmäinen kansainvälinen eläintutkimuskonferenssi Turussa 6.-9.8.2018. https://uncommonworlds.wordpress.com
Lisälukemista aiheesta esimerkiksi:
Reingard Spannring (2017) Animals in environmental education research. Environmental Education Research, 23:1, 63-74, DOI: 10.1080/13504622.2016.1188058
Pauliina Rautio johtaa lasten ja toisten eläinten suhteita valottavaa tutkimushanketta AniMate (2017-2019, Emil Aaltosen säätiö). Oulun yliopistoon sijoittuvan hankkeen muut tutkijat ovat Riikka Hohti, Riitta-Marja Leinonen ja Tuure Tammi. Hankkeen mikroblogia voi seurata esimerkiksi Facebookissa: https://www.facebook.com/childanimalrelations/
